 |
| |
 |
Arantila, Markku
Hakuri, Aura
Hermunen, Nana
Isojärvi, Eija
Jämsä, Aarne
Jämsä, Arja
Kajaniemi, Aura
Kallio, Mikko
Kortelainen, Krista
Rosenlund, Tuomo
Suutari, Tuija
Törmälehto, Samppa
|
| Tarjoukset |
| Uudet teokset |
| TAITEILIJANTARVIKKEET |
 |
|
|
| |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
| Markku Arantila |
| |
Markku Arantila on syntynyt Espoossa 1960 ja asuu ja työskentelee nykyisin Orivedellä. Hän on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa 1978-1982.
Arantila on pitänyt toistakymmmentä yksityisnäyttelyä vuodesta 1983 alkaen ja osallistunut noin neljäänkymmeneen ryhmä- ja yhteisnäyttelyyn Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on mm. valtion, Tampereen, Vantaan ja Oriveden kaupungin sekä Wihurin ja Saastamoisen säätiön kokoelmissa.
Arantila palkittiin Eduskunnan lisärakennuksen taidekilpailussa ja palkittu teos, 54 metriä pitkä tempera/öljymaalaus valmistui 2007. "Kulkijat"-teos on sijoitettu Eduskunnan lisärakennuksen yhdyskäytävään.
Arantila on saanut parikymmentä stipendiä ja apurahaa 1990-luvun alusta lukien. Hän on ollut vuosien mittaan varsin monissa taiteilijajärjestöjen luotamustehtävissä ja on toiminut aktiivisesti kriitikkona Taide-lehdessä 2000-luvun alussa.
Hän on tehnyt opetustöitä TAMK:in taiteen ja viestinnän osastolla, Taideteollisessa korkeakoulussa, Vapaassa Taidekoulussa, Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitoksella, Oriveden Opistossa, Helsingin Taiteilijaseurassa, kansalais- ja työväenopistoissa ja taideseuroissa.
|
|
 |
|
|
|
|
|
 |
| Kuva |
Teos+ |
Tekniikka |
Ovh |
Osta nyt |
|
Arvasin, että joutuisimme viipymään vielä muutaman päivän |
tussi, 2007, 82x144cm, kehystetty |
3,000.00EUR |
|
|
En voi ottaa teitä vastaan. Se ei ole oikein sopivaa |
tussi, 2007, 82x144 cm |
3,000.00EUR |
|
|
Ja sinähän tunnet tosiseikat, hän sanoi |
öljy mdf:lle, 2007, 50x60cm, kehystetty |
1,900.00EUR |
|
|
Kerrassaan hävytöntä. Vaadin samaa myös muilta |
akvarelli, 30x30cm, kehystämätön |
480.00EUR |
|
|
Kesän viimeinen päivä |
öljy mdf:lle, 2005, 60x80cm, kehystetty |
1,900.00EUR |
|
|
Kuuluisa kumaus, tämä. Minullahan oli asiaa teille |
öljy mdf:lle, 50x60cm |
1,900.00EUR |
|
|
Onko kellään sitä vastaan, että... tai enpäs sanokaan! |
akvarelli, 30x40cm, kehystämätön |
500.00EUR |
|
|
Päivänpaisteen pyydystäjä |
öljy mdf:lle, 2005, 60x80cm, kehystetty |
1,900.00EUR |
|
|
Tukalassa asemassa |
akvarelli, 2008, 50x70cm, kehystetty |
1,900.00EUR |
|
|
Uskoin mitätöntä valhetta, tuuti tuu, tuuti tuu, taivaalla loistaa kalpea kuu |
akvarelli, 2008, 50x70cm, kehystetty |
1,900.00EUR |
|
|
Uskola |
akvarelli, 2008, 70x100cm, kehystetty |
3,000.00EUR |
|
|
| Teokset 1 - 11 (11 teoksesta) |
Tulossivut: 1 |
|
|
|
|