Vesivärityksen kansallisia erikoisuuksia

Suomalaiset tykkäävät napilla pelaamisesta. Jostain syystä meillä akvarellistien enemmistö ostaa vesivärit nappeina. Myönnän että kuulun tähän enemmistöön. Syystä tai toisesta olen harvemmin käyttänyt tuubiakvarellivärejä, vaikka minulla on tuubeista ihan hyviä kokemuksia. Myönnän myös, etten saa pidettyä nappejani putipuhtaina vaikka siihen enemmän tai vähemmän pyrinkin. Viimeksi eilen etsiskelin nappikasastani sitä puhtainta intiankeltaista nappia, ja napista puhtainta kohtaa. Onko järkee? Ei ole. Brittikollega ehkä olisi puristanut saman värin suoraan tuubista, putipuhtaana. Mahtaneeko tuubivärien käytöllä olla jotain laadulla vaikutusta siihen, että brittiläinen akvarellimaalausperinne on edelleenkin hyvissä voimissa. Valinta on tietysti myös tyylikysymys; tuubit ovat käteviä jos maalaat levein vedoin isoja pintoja. Nippelin näpertäjä, niin kuin minä, tarvitsee muurahaisen munan verran väriä kerrallaan ja käyttää siksi mielellään nappeja.

Mitä eroa on nappi- ja tuubiväreillä? Ei mitään, värit tehdään ihan samassa satsissa. Napeista vain kiehautetaan vesi pois. Sideaineen, eli arabikumin määrä suhteessa pigmenttiin on kummassakin sama.

Sinulla voi olla se huono kokemus, että tuubiväri jämähtää putkiloon ajan mittaan. Vesi tuppaa haihtumaan ja värit muuttuvat pikkuhiljaa tuubissa oleviksi nappiväreiksi. Värin käyttökelpoisuutta se ei sinänsä estä, pitää vain leikata tuubi auki. Arabikumi muuttuu uudelleen juoksevaksi kastelemalla. Mutta tarkoitushan oli käyttää tuubivärejä eikä räpeltää. Yksinkertainen ratkaisu ongelmaan on ostaa tuubeissa niitä omia suosikkivärejä, jotka tulee käyttäneeksi nopeimmin loppuun (ja jotka eniten käytettyinä ovat yleensä nappeina sotkuisimpia), ja pitää tuubien ohella harvinaisempien värien nappivalikoimaa. Ratkaisulla voi olla sellainen vaikutus, että epähuomiossa tulet maalanneeksi mehevämmin, värikkäämmin ja rohkeammin. Tuubiväriä kun tulee käyttäneeksi ronskimmalla tavalla. Ja akvarellimaalaus on luonteeltaan pelottoman puuhaa, väitän.

Pistimme Minoan valikoimissa uudet Daler-Rowneyn hienot artistisarjan akvarellituubit tarjoukseen heti alkajaisiksi. Huokeampia Aquafine-tuubejahan meillä on ollut jo pitkään. Pistä testiin, ei se satu.

 

Tallennettu kategorioihin Uutiset | 4 kommenttia

Promarker & Neopiko & Touch

Neopiko-tusseja meillä on ollut yksittäin myynnissä jo hyvän aikaa, mutta otimme niiden oheen myös yksittäis-Promarkerit. Promarker-settejä olemme toki myyneet aina.

Promarker-tussit ovat alun perin suunniteltu sarjakuva- ja manga-piirtämiseen, mutta erinomaisen tussijäljen ansiosta ne sopivat loistavasti myös piirros- ja leimasinkuvioiden värittämiseen. Promarker-tussien jälki on tasaista ja väritysjäljet ikään kuin sulavat yhteen, jolloin lopputulos on raidaton ja siisti. Tusseissa on kaksi erilaista kärkeä: kapeahko piirtokärki tarkkaan työskentelyyn ja leveämpi, vinoteräinen värityskärki. Kuivuneen tussipinnan päälle voi tehdä lisäefektejä joko erisävyisillä Promarker-tusseilla tai akvarellipuuväreillä, mustepuukynillä, maalitusseilla tai millä vaan värillä, jonka pigmentti riittää peittämään Promarker-tussin jäljen. Promarker-tussit ovat myrkyttömiä ja alkoholiohenteisia. Tussit eivät ole hapottomia, joten niitä ei suositella käytettävän valokuvien kansa. Tussit kannattaa säilyttää vaakatasossa, korkki huolellisesti suljettuna. Vaakatasossa tussin sisällä oleva väriaine jakautuu tasaisesti kumpaankin päähän ja näin ollen molemmat kärjet ovat heti käyttövalmiita. Oikein säilytettynä ja oikeanlaiselle paperille käytettynä värit kestävät pitkään, eivätkä tussien kärjetkään rispaannu. Promarkereiden hinta on 2.95 kpl.

Nyt meillä on valikoimissa myös täysin tuoksuttomia vesiohenteisia Aqua Promarkereita viiden ja kahdentoista kynän setteinä. Niiden piirrosjälkeä voidaan käsitellä piirtämisen jälkeen siveltimellä jossa on tilkka vettä. Erinomainen työväline tähän on säiliösivellin. Näissäkin Promarkereissa on kaksi erilaista kärkeä: piirtokärki ja värityskärki. Aqua Promarker-tussit ovat myrkyttömiä ja happovapaita, ja ne sopivat käytettäväksi tavallisen vesivärin kanssa. Holtittomissa vuodenvaihdefiiliksissä lykkäsimme molemmat setit tyrkylle tosi pienellä tarjoushinnalla: 9.90 (norm.22.50) ja 19.50 (norm. 34.50).

Mutta joku tykkää enemmän Neopikoista. Neopiko 2 on aito japanilainen alkoholipohjainen kaksipäinen markertussi. Kaksi kärkeä on näissäkin: viistokärki ja sivellinkärki. Varsinkin sivellinkärjen tuntuma on mainion mukava, sillä saa aikaan sekä herkkää ohutta viivaa että jykevää laajaa pintaa. Viistokärjellä voi värittää laajoja pintoja mutta sen kärjellä ohuenkin viivan piirtäminen onnistuu hyvin. Neopiko 2-tussiin on myös saatavilla täyttöpullo eli uudelleentäyttämällä markkeri on todella pitkäikäinen. Neopiko 2-tussin hinta on 3.40 kpl.

Tai herkällä tatsilla: Touch-markkereita meillä on 12 kynän jämäkässä muovikotelossa. Touch-markkerit ovat alkoholipohjaisia ja niissä on leveä viistokärki ja ohut kärki. Näiden kynien kulmikas varsi pysyy hyvin otteessa, jolloin kynän kärki kulkee juuri sinne minne pitääkin. Halvalla lähtee nyt nämäkin: tarjoushinta on 23.50 (norm. 34.50). Touch-setit löydät mangamarker- ja vesiväritussilajitelmat-osastolta.

 

 

 

 

 

Johan nyt olemme hövelillä päällä! Ensi vuonna kyllä nostamme näiden hintaa ainaskin parisataa prosenttia, ei tästä muuten mitään tule. Vai tuikkaisisko heti ne numerot kivempaan järjestykseen, 53.20 kuulustaisi kauppiaan mielestä paljon kivemmalta.

 

Tallennettu kategorioihin Uutiset | 3 kommenttia

Tavaraa hyllylle

System3-akryylivärejä on nyt valittavanasi 75ml ja 150ml tuubeissa. Kummastakin löytyy myös jykevämpi heavy body-versio. System3:sten purkkikokoja on tarjolla peräti neljä. Himomaalari valitsee tietysti 2,25 litran väritonkan. Gamblinin loistavia öljyvärejäkin ui tyrkylle kaiken aikaa. Ota testiin!

Ja oletko huomannut Touchin loistavat manga-markkerit 12 kynän rasioissa, tarjoushintaan 23.50. Halpaa!

Tallennettu kategorioihin Uutiset | Jätä kommentti

Minoa on nyt netissä!

Niin kuin ennenkin. Uutta on se, että Minoa ei nykyisin missään muualla olekaan kuin netissä.

Myymälää Minoalla ei enää ole. Nyyh. Ei vaan hyvä, me keskitymme nyt pelkästään internet-kauppaan, niinkuin aina on ollut tarkoituskin. Uusi varasto mahdollistaa entistä kattavamman tuotevalikoiman. Uutuustuotteita ilmestyy nettikauppaan sitä mukaa kun ehdimme niitä sinne naputella. Samalla pyrimme siihen, että tilaukset lähtevät joutuisasti matkaan. Maailma muuttuu, Eskoseni. Ja parempaan päin!

Jep, sitten muuta. Koin eilen omituisen muisti-ilmiön. Kävin katsomassa Tampereen Taidemuseossa Mazzano-näyttelyn, jossa olen mukana Tampereen kaupungin kokoelmiin kuuluvilla töilläni. En muistanut pätkääkään, mitä töitä minulta on sinne ostettu, joten olin huolestuneen utelias mitä vastaan tulee. Näyttelyn neljä akvarellia olivat aivan tuttuja, vastikään olinkin ihmetellyt minne ne olivat kadonneet. Ja sitten oli neljä öljymaalausta joita en mitenkään muistanut tehneeni, paitsi että eräästä tuli mieleen näppituntuma. Muistin hyvin sen tavan jolla hipsuttelin siihen sormilla ruskeita pilkkuja. Muistan, että maalauksen alaosasta tuntui puuttuvan jotain ja sitten läpöstin sitä maaliin kastetuilla sormilla – ja valmista tuli. Kumma kyllä, maalaus ei jäänyt mitenkään muuten mieleen. Mutta ihan hyvältä näytti nyt katsoessa. Unohtuneet työt näyttivät muutenkin olevan ihan OK. Eli sama se muistaako vai eikö muista ja mitä muistaa, tai onko teos syntynyt enemmällä vai vähemmällä harkinnalla. Vaikka kenties olin nuo työt jotenkuten harkitenkin tehnyt. Satuin vain myymään ne uunituoreina ennenkuin ne ehtivät olla missään näyttelyssä.

Mikä on Mazzano? Tannerin säätiöllä on Mazzano Romanossa ateljee, jossa on parinkymmenen vuoden kuluessa ehtinyt työskennellä kohtalainen liuta taiteilijoita. Ateljee ja Mazzanon kylä on taiteestakin tuttu, etsimättä muistan ainakin Marja Pirilän camera obscura-kuvat ateljeesta ja Petri Hytösen hienon akvarellin Mazzanon ala-piazzalta. Itse olin siellä puoli vuotta viitisentoista vuotta sitten. Kivaa oli – ja hedelmällistä, reissusta jäi minun töihini jotain pysyväistä.

 

 

Tallennettu kategorioihin Uutiset | Jätä kommentti

Tärpätti

Aiheuttaako tärpätti sinulle huonovointisuutta? Pääset siitä eroon, kun vaihdat käyttämäsi tärpätin Gamsoliin. Gamsol on oikeasti hajutonta tärpättiä, tai tarkemmin sanottuna hajutonta white spiritiä. Yleensä hajuttomatkin tärpätit tuppaavat haisemaan. Gamsol ei kartakaikkiaan haise miltään. Kun käytät Gamsolia, työhuoneessasi ei haise tärpätti vaan pellavaöljy.

Gamsolista on poistettu aromaattiset liuottimet niin, että vain 0,005% niistä on jäljellä. Aromaattiset liuottimet juuri ovat niitä haitallisia. Myytti, että hajuttomat tärpätit ovat salakavalan haitallisia ei Gamsolin tapauksessa pidä paikkaansa, joten päänsärkyherkkä saa Gamsolia käyttämällä roimasti lisää työaikaa – tai käytännössä lakkaa potemasta tärpättipäänsärkyä. Gamsol, vaikka raakaöljyn tisle onkin, ei ole edes järin tulenarkaa. Sen leimahduspiste on niin korkea ettei sitä luokitella ilmakuljetuksissa vaaralliseksi aineeksi.

Gamsol on alunalkaen kehitetty aivan muuhun kuin pensselien putsaukseen. Sitä käytetään kosmetiikassa, käsien puhdistusaineissa ja jopa elintarvikkeiden tarjoiluastioiden pesuaineissa.

Tuhoaako Gamsol maalauksesi? Se riippuu maalarista. Tärpättiä ei kuulu käyttää maalauksessa litroittain. Vahvasti millä tahansa tärpätillä ohennetut värikerrokset ovat hauraita. Gamsol on tehokas liuotin ja sitä tarvitsee lisätä öljyväriin vain hyvin pieni määrä juoksevuuden aikaansaamiseksi.

Gamsol ei sovellu käytettäväksi luonnonhartseja kuten dammaria, mastiksia tai kopaaleja sisältävien maalinesteiden kanssa, kuten eivät hajuttomat tärpätit yleensäkään. Lähiaikoina tuotevalikoimiimme tulee Gamblinin erinomaisia alkydipohjaisia maalausaineita jotka on suunniteltu Gamsolin kanssa käytettäviksi. Gamblinin hyvässä maalinestevalikoimassa on moderneja versioita vanhoista jutuista – kuten vaikkapa Neo-Megilp, jonka esikuva parhaiten kai tunnetaan nimellä maroger. Aikanaan aito maroger tehtiin öljyssä ja mastiksissa keitetystä lyijystä. Maalinesteenä sitä pidettiin mainiona, vaikka se olikin myrkyllistä ja ajan mittaan tummuvaa. Neo-Megilp sensijaan on alkydipohjaista eikä sisällä lyijyä. Mutta kerron lisää näistä maalinesteistä tuonnempana.

Samalla saamme valikoimiimme uuden loistavan öljyväri-tuotemerkin, Gamblinin öljyvärit. Olen testannut, toimivat erinomaisesti, olen innoissani.

Gamblin on hyvä, modernisti asennoituva jenkkifirma jonka painovärejä meillä on jo jonkin aikaa ollutkin tarjolla.

Tallennettu kategorioihin Uutiset | 1 kommentti

Lientä ja tököttiä

Kävin eilen konsultoimassa eli opastamassa erään uuden taiteilijantarvikeliikkeen työntekijöitä. Kävimme läpi erilaisten litkujen, tököttien, väri- ja sideaineiden ja siveltimien ominaisuuksia. Muutaman tunnin keskustelimme ja siinäpä ei saatu kuin pintaa raapaistua; taiteen tekijälle on melkoinen määrä tarviketta tarjolla ja jokaisella maalausliemellä ja pikku vehkeellä on ominaisuutensa ja hienosäätönsä.

Hienoa, että on olemassa täsmätyökaluja kaikkeen mahdolliseen. Itse olen kranttu ja haluan että vehkeet ovat tarkalleen tarpeen mukaan.

Silti mieleen tuli taas kerran se, että ei se kuvan tekeminen oikeasti kuitenkaan ole niin mystistä puuhaa. Vasta-alkaja, joka ostaa vaikkapa Georgian-öljyvärisetin, tavallisen pinkopohjan ja pari sivellintä, ja maalaa taulun alla prima, eli kertarykäisyllä väriä liiemmin ohentelematta, saa luultavasti iloita tuvan seinälle ripustetusta maalauksestaaan vuosikymmeniä ilman että siinä mitään sen kummempia muutoksia tapahtuu. Eli keep it simple.

Maalinesteet ovat usein öljyvärimaalauksen ongelma. Kehotin taiteilijantarvikeliikkeen myyjiä suosittelemaan asiakkaille valmiita maalinesteitä. Nehän sisältävät ihan samaa kuin irtoputeleissa myytävä tavara. Olen huomannut, että harrastajamaalarin ongelma on usein se, että litkut – joku tärpätti, joku dammari ja ja joku pellavaöljy – tulee sekoitettua miten sattuu ja välillä joku liemi unohtuu kotiin. Harrastajalle litkujen tarkoitus ei edes ole välttämättä kovin selvä.

Öljyväri liukenee tärpättiin, mutta tärpätti ei kuitenkaan ole öljyvärin sideaine, eli aine johon pigmentti on sekoitettu jotta saataisiin aikaan maali. Öljyvärin sideaine on pellavaöljy. Yksinkertainen maalineste on tärpätin ja pellavaöljyn seos suhteessa 1:1. Pelkkä tärpätti maalinesteenä tekee värikalvosta hauraan ja pelkkä pellavaöljy rasvaisen ja kellastuvan. Dammari puolestaan jouduttaa maalinesteen kuivumista. Usein käytetty maalineste onkin tärpätin, dammarin ja pellavaöljyn seos suhteessa 1:1:1. Dammari ei liukene hajuttomaan tärpättiin, joten jos maalinesteessäsi on dammaria, käytä mieluummin ranskalaista tärpättiä. Toisaalta, voit ihan hyvin unohtaakin sen dammarin, ei se ole ihmeaine jolla väri tarttuu kankaaseen. Joskus se on valmiista maalinesteputeleista tahallaan unohdettukin.

Laikukkaan ja suttuisen näköistä jälkeä syntyy, jos alimmat värikerrokset ovat rasvaisia ja päälle tulevat kovin tärpättivoittoisia. Vältyt monelta ongelmalta, kun raahaat mukanasi vain yhtä valmista maalinesteputelia ja pitäydyt läpi työskentelyn siinä yhdessä ja samassa maalinesteessä.

Näin kerran opetusvideon, jossa maalari kaatoi ensin isolle paletille holtittomasti jotain lientä ja puserteli sitten tuubeista väriä lammikkoon. Väärin! Maalinestettä ei pidä käyttää kuin juuri sen verran, että värin saa levitettyä kankaalle. 5 – 10% värimäärästä riittää.

Akryylimaalaus on eri juttu, se on huomattavasti suruttomampaa puuhaa ja akryylimediumeja voi käyttää vapaammin.

 

Tallennettu kategorioihin Uutiset | Jätä kommentti

Suutari maalaa

Jos ajattelet, että kunnon rämäkkä väri on maalattava jollain muulla kuin vesivärillä, niin tarkista kantaasi. Meillä on Minoan seinällä pari Tuija Suutarin hyvin kipakkaa akvarellia, jotka toimivat oivallisina havaintoesityksinä siitä, että kyllä vesivärin saa rytisemään vallan maukkaasti.

 

 

 

 

 

Mainostan ohimennen, että Tuija ostaa värit ja paperit Minoasta; värit ovat Umtonin nappeja ja paperi Waterfordin rullapaperia. Mutta se, että väri hehkuu, on kyllä silkkaa Suutaria.

Akvarellin maalaaminen edellyttää päättäväisyyttä. Peloton asennekaan ei ole haitaksi. Tuija maalaa mielellään varsin isokoisia töitä. Ajatus kannattaa pitää mielessä, akvarellin ei ole pakko olla pikku lappunen.

Siis päätä pahkaa väriä päin, eikä olla varovaisia siellä!

 

Tallennettu kategorioihin Uutiset | 1 kommentti

Reikäreuna

Viikonloppuna pidettiin jo seitsemäs Reikäreuna-elokuvafestivaali Orivedellä. Festaritunnelma Taiston talossa ja pikkukinona toimineessa entisessä Savian pubissa oli erinomainen.

 

 

 

 


Minoa osallistui omissa tiloissaan Reikäreunaan jo perinteeksi muodostuneella näyttelyllä. Esillä oli Tuija Suutarin, Paula Nurmisen, Johanna Caldsjön ja (tänäkin vuonna) minun töitäni.

Reikäreunan hyvä perusjuttu on pysynyt entisellään: yksi vanha klassikkoelokuva, kiinostavia vierailijoita (tänä vuonna Matti Ijäs, Phil Evans, Visa Koiso-Kanttila ja Iiris Härmä), hyviä koti- ja ulkomaisia lyhäreitä ja rosoista kokeilevaa leffaa. Nyt oli mukana myös kotimaista talkoovoimin tehtyä pitkää fiktiota. Ja ohessa näyttelyitä (sarjakuvanäyttelyssä kaikki kolme Orivesiläistä Puupäätä: Tommi Musturi, Jukka Tilsa ja Tarmo Koivisto, sekä veikkaukseni neljänneksi Oriveden Puupääksi Seppo Leinonen. Perimmäisessä lapsilta kielletyssä huoneessa Kari Tykkyläisen turhaumia), bändejä ja yleistä hilpeätä menoa. Uutuuksina oli B-oikeudet ja kylpytynnyrikino, joilla oli hyvä festaritunnelmaa edistävä vaikutus; yleisö sai istuskella kylpytynnyrissä leffoja katsomassa tai muuten vain entistä vapaammin notkua festareilla näytösten välillä.

Lyhytelokuvakilpailun voittajaksi valittiin Hannu-Pekka Peltomaan ohjaama Kädessäni (2011). Raadin mukaan elokuva on ”tyylikäs ja vahvaan ääni- ja kuvailmaisuun nojautuva tarina pienen tytön maailmasta. Elokuva on hienosti kiteytetty, siinä ei ole mitään turhaa ja sen mustavalkoisuus luo hienon tunnelman koko tarinalle.”

Markku Pölönen ihasteli ensimmäisenä Reikäreunavuotena, että onpa festivaalin järjestäjillä röyhkeää asennetta – ja sama jatkuu edelleen. Festivaali on säilyttänyt alkuperäisen rosonsa ja kotoisan tunnelmansa, vaikka onkin hyvällä tavalla ammattimaistunut.

Kaikkea kaikille-meininki on mahdollista saada toimimaan. Reikäreunassa oli koululaisnäytöksiä, suuren yleisön elokuvaa ja myös silkkaa riemukasta sekoilua: iltaklubilla Kari Tykkyläisen bluesbändissä kolme varsin kuluneen näköistä harrikkaäijää soitti sikarilaatikkokitaroilla improvisoituja biisejä (ei välttämättä samaa biisiä yhtäaikaa) ja vielä kuluneemman näköiset äijät vetivät go-gota taustalla. Huuliharpistin mikki rahisi ilkeästi tai ei toiminut ollenkaan. Touhussa ei ollut järjen hiventä, joten hauskuus ja suosio oli taattu. Katso muuten Tykkyläisen videoita YouTubessa: tykylevits. Niitä on siellä reilut 1200. Hillitöntä menoa. Ja olipa Ville Leinosen keikka ennen Tykkyläistä sekin melkoista tajunnanvirtaa.  Muutama aika nerokas biisi sai minut epäileväisen diggaamaan.

Jos näitä ei-pompööseja kulttuuritapahtumia olisi tarpeeksi, maailma paranisi tuota pikaa. Hienoa on se, että Reikäreuna ei ole haahuilua vaan etsii ja esittää hyvää elokuvaa, ja on silti samalla utelias kaivamaan esiin merkillisyyksiä ja antaa tilaa oudommalle, esimerkiksi karmeimmille karaokevideoille.

Minoa suosittelee.

 

Tallennettu kategorioihin Uutiset | Jätä kommentti

Kurssille

Tällä viikolla alkavat kansalaisopistojen kurssit. Homma hanskassa, kamat kassissa?

Minä olen menossa kansalaisopiston fotogravyyrikurssille. Aloitimme sitä lajia viime keväänä koko Minoa-konsernin henkilökunnan (2) voimin ja mukaan raahattiin murrosikäinen jälkikasvu. Jotain tuntumaa asiaan tuli mutta mestariteokset jäivät vielä syntymättä, joten harrastetta on syytä jatkaa.

On melkoisen nerokasta, että Suomessa on niin helposti tavoitettava ja monipuolinen kansalaisopistoverkosto. Pikkupaikkakuntalaisena voi toki kadehtia isojen kaupunkien kurssitarjontaa, mutta löysinpä silti kolme kurssia joille mennä. Kansalaisopistokurssista tulee helposti se välttämätön juttu jonne menee jos vain jotenkin henki pihisee.

Tallennettu kategorioihin Uutiset | Jätä kommentti

Värioppia

Mistä johtuu, että paletilla kivalta näyttävät värit joskus näyttävät maalauksessa mämmin ja tillilihan sekoitukselta? Jos värin käytäntö toisinaan tökkii, tutki teoriaa.

 

 

 

 

 

Ota tutkittavaksi vaikkapa Josef Albersin Värien vuorovaikutus. Opit, että väri on aina riippuvainen ympäristöstään. Me emme havaitse väriä sellaisenaan vaan vuorovaikuksessa sen ympäristön kanssa.

Albers ei merkittävässä värioppikirjassaan puutu maalien ominaisuuksiin tai valoon sähkömagneettisena ilmiönä. Albersin kirjan sisältönä on yksinomaan se, millä tavalla me havaitsemme värejä ympäristössään. Kirjan esimerkkikuvista havaitsemme, että ympäristön vaikutus on usein häkellyttävän suuri.

Kirja innostaa leikkimään ja kokeilemaan. Kun kirja julkaistiin Yhdysvalloissa 1963 väriharjoitusmateriaalina käytettiin väripapereita, joita tuolloin saattoi leikellä vaikkapa kuvalehdistä. Nykyajan laiska albersharrastaja, kuten minä, käyttää tietsikkaa leikkaa-ja-liimaa-menetelmän sijaan. Puuha on aina riemastuttavaa ja opettavaista.

Tässä pari väsäystäni:

 

Pikku suorakaide on tosiasiallisesti samanvärinen kummassakin kuvassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Valkoista vasten tuo muuntuva keltainen näyttää tältä:

 

 

 

 

 

 

 

 

Vinoviiva näyttää muuttavan väriään ja samastuu vastakkaisen puolen taustaväriin:

 

 

 

Tällaisia ja monia muita väriharjoitustehtäviä sisältävää kirjaa löytyy Minoasta hintaan 35.50.  Ota ja opi!  

Tallennettu kategorioihin Uutiset | Jätä kommentti