Akvarellistin opas

Akvarelli – neuvoja harrastajalle

 

Akvarelli ei ole arkojen laji, vaikka niin voisi luulla – eikös akvarelli ole sellaista hailakan haaveilun maalailua? Päinvastoin, päättäväisyys on akvarellistin hyve.

Usein sanotaan, että akvarellin maalaaminen on hyvin nopeaa, hetken humaus. Näin voi joskus olla, mutta se ei ole mitenkään ainoa tapa. Oikeasti akvarellitekniikka taipuu hyvin moneksi. Viisainta on jättää mielestään ennakkoon valmiit mielikuvat siitä mikä on akvarellimaista ja miten akvarelleja pitäisi maalata.

Akvarelli on luonteeltaan läpikuultava maalaustapa. Siitä seuraa, että kaikki työskentelyn vaiheet näkyvät valmiissa työssä selvemmin kuin muissa tekniikoissa. Epäröintejä ja korjailuja ei helposti saa piilotettua värikerrosten alle.

Akvarellissa valon tuntu syntyy värien läpi kuultavasta valkoisesta maalauspohjasta. Väriä ei vaalenneta valkoisella värillä öljyvärin tapaan, vaan vedellä. Vetisessä tekniikassa valöörin, eli värin vaaleuden arvioiminen on aluksi hankalaa. Vesiväri näyttää vaalevan kuivumisen aikana. Syy värisävyn muuttumiseen on yksinkertainen. Valo kulkee vedessä hitaammin, eli vedessä valon taitekerroin on pienempi, jolloin vesikerroksen alla oleva väri näyttää tummemmalta. Kuivalla pinnalla valo siroaa enemmän, jolloin väri näyttää vaaleammalta ja hailakammalta. Valöörin arvioimisen taito kuitenkin karttuu kokemuksen myötä. Kun akvarelli kehystetään lasin alle lasi saa taas värit näyttämään tummemmilta ja voimakkaammilta.

Läpikuultava tekniikka opettaa hyödyntämään väriaineiden erilaista peittokykyä. Pigmenttien välillä on eroja. Hyvin peittäviä väriaineita ovat esimerkiksi kadmiumit, useimmat punaisista rautaoksideista, kromioksidivihreä ja titaanivalkoinen.

Yleensä akvarellin maalausjärjestys on vaaleasta tummaa kohti, siis päinvastoin kuin öljyväreillä maalattaessa. Valkoista väriä ei siis yleensä käytetä, koska valkoisella vaalennettu väri näyttää paperilla sameammalta kuin väri joka saa valonsa valkoisesta paperista. Täytyy myös muistaa, että valkoinen väriaine ei ole väritöntä vaalennusainetta vaan väriä joka muuttaa sekoituksen sävyä. Tätä ei pidä ajatella valkoisen värin käytön kieltona. Maalaaminen on vapauden valtakunta. Kysymys on siitä, että väärällä välineellä et tavoita sitä mihin pyrit.

Akvarelli- ja guassitekniikoiden yhdistäminen on myöskin mahdollista. Näitä värejä voi sekoittaa keskenään. Peitevärinappeja tai guasseja käyttämällä kuitenkin helposti menetetään akvarellin ilmavuus, joten niitä kannattaa käyttää yhdessä akvarellin kanssa tarkkaan harkiten. Hugo Simberg sai akvarelleihinsa hienoa sadunomaisuutta valkoisella guassivärillä maalatuilla yksityiskohdilla.

Simberg ei yleensä liiemmin piitannut akvarellin maalaamiseen liittyvistä klisheistä. Simberg tiesi mitä tahtoi ja maalasi usein surutta akvarellinsa reilusti tukkoisuuden rajan yli ja sai silti, tai juuri sillä, aikaan juuri oikean tunnelman.

 

 

 

Paperit

Akvarellin onnistumista auttaa oikeanlaisen paperin valinta. Paperin laatuun vaikuttaa paperikuitujen laatu ja valmistustapa. Työskentelyominaisuuksiin vaikuttaa paperin paksuus ja pintarakenne.

 

 

 

 

 

Hyvä paperi imee vettä, on tukevaa ja pinnaltaan kestävää. Pintastruktuurin – pinnan karheuden – valinta riippuu työskentelytavasta. Sileä paperi sopii yksityiskohtaiseen, piirtävään työskentelytapaan. Useimmiten värimaalari valitsee karkean paperin.

Paperin paksuus ilmaistaan grammoina per neliö. Kevyesti värittävään työskentelyyn riittää alle 200-grammainen paperi. Ohuen paperin etuna on, että se kuivuu nopeasti. Joskus kepeän näköiseen työhön tarvitaan nimenomaan ohut paperi. Märempään ja värikkäämpään työskentelyyn kannattaa valita vähintään 300-grammainen paperi. Hyvin paksu, 600 – 1000 grammainen paperi kestää kovaa työskentelyä ja kuivuu hyvin hitaasti. Muhkea paperi antaa työlle arvovaltaisuutta, joka on toisinaan hyvin tehokasta ja häikäilemättömän näköistä. Jos maalaa ulkona maisemaa märkää märälle-tekniikalla, kannattaa joskus kokeilla yli 500-grammaista paperia.

Usein papereissa näkyy vesileima. Sen puutteesta ei tarvitse huolestua, vesileima ei sinänsä kerro paperin laadusta erityisempää, paitsi toki sen, että valmistaja tunnustaa tekijyytensä ja antaa maineensa punnittavaksi. Vesileima on oikeastaan valmistajan mainos, ei sen enempää.  Joidenkin valmistajien hyvin suuret vesileimat ovat ennemminkin häiriöksi.

 

Paperikuidut

 

 

 

 

 

 

Nykyisin tavallisin korkeatasoisen akvarellipaperin raaka-aine on puuvillakuitu. Varhemmin suosittiin ja pidettiin ainoana oikeana akvarellipaperin kuituna pellavaa, joka kaupallinen käyttö paperikuituna on kuitenkin loppunut lähes kokonaan. Pellava olisi oikeastaan ekologisempi valinta. Pellava on huomattavasti puuvillaa lujempaa. Väri näyttää pellavapaperilla erittäin hienolta. Suuret akvarellipaperinvalmistajat ovat keskittyneet puuvillapaperiin siinä määrin että monet olettavat puuvillapaperin olevan ainoaa oikeaa akvarellipaperia. Pellavakuidun käyttö on jäänyt korkeaa laatua tavoittelevien pikkuvalmistajien harteille. Pellavapaperin erottaa puuvillapaperista yleensä jo sormin naputtelemalla. Pellava on kovempaa ja napsahtaa terävämmin. Pellava on myös läpikuultavampaa.

Minoan valikoimissa olevat käsintehdyt Meiratin paperit ovat pellavapapereita. Voi sanoa, että Meiratin paperit ovat parasta mahdollista akvarellipaperia, mutta käsintehdyllä paperilla on oma vahva luonne, joka ei sovi kaikille. Rosoisuudessaan Meiratin paperi ei katoa huomaamatta taustalle.

Arkipuheessa nimitystä lumppupaperi käytetään usein mistä tahansa puuvillapaperista. Oikeaa lumppupaperia olisi lumpusta, eli käytetyistä vaatteista tai lakanoista tehty paperi. Lumpusta tulee parempaa paperia. Käytössä rähjääntyneet kuidut ovat pehmeämpiä ja imevät vettä paremmin, kuten kaikki arkikokemuksesta tietävät. Risaiseksi käytetty T-paita sopii lattiarätiksi uutta paremmin. Useimmiten paperinvalmistajat kuitenkin käyttävät lumppupaperi-nimitystä puuvillalintersistä valmistetusta paperista, koska sopivan lumpun saatavuus on epävarmaa. Linterskuitu on niinsanottua ensikuitua, eli puuvillaa jolla ei ole edellistä elämää tekstiilikuituna.

Puuvillalinterspaperi voi silti olla laadultaan varsin hyvää ja on useimpien akvarellistien mieleen. Minoan valikoimissa olevat Hahnemuhlen Cezanne, Daler-Rowneyn Langton Prestige ja St Cuthberts Millin Saunders Waterford-paperit ovat tällaista paperia.  Kaikkia näitä papereita voi suositella, ne eivät laadukkuudeltaan isommin eroa toisistaan.  Ne eroavat toisistaan paksuuksiltaan ja pintarakenteeltaan.  Niiden maalaustuntumassa on eroja.  Paras selviää vain kokeilemalla!

- Puuvillapapereista laajin valikoima Minoassa on Waterford-papereita, joita on saatavana 190, 300, 425 ja 638-grammaisina ja pintarakenteeltaan sileänä, puolikarkeana ja karkeana.  Ajoittain valikoimassamme on paperista myös luonnonvalkoinen versio.

- Hahnemühlen Cezanne on monelle mieleen.  Sitä on saatavana karkeana ja sileänä.  Se tuntuu siveltimen alla mukavan rouhealta.

- Daler-Rowneyn Langton Prestige on hieman Hahnemühlen Cezannea karkeapintaisempi 300-grammainen paperi.

Huokeammat paperit ovat joko puuvillakuidun ja puukuidun sekoitusta tai pelkästään puukuitua. Nykyiset puukuitupaperit ovat usein happovapaita, eivätkä siis kellastu. Puukuitupaperi imee vettä puuvilla- tai pellavapaperia heikommin. Puukuitupaperin pinta voi olla hyvin kulutusta kestävä.

- Bamboo on kiinnostava 265-grammainen lämminsävyinen ympäristöystävällisempi paperi. Bambu uusiutuu hyvin nopeasti. Bambupaperissa on bambukuidun lisäksi 10% puuvillaa.

 

 

Daler-Rowneyn Aquafine on edullinen 300-grammainen yleis-akvarellipaperi.

 

Paperin valmistus

Parhaat paperilaadut tehdään käsityönä. Käsintehdyssä paperissa kuitujen sidos on sattumanvarainen ja siksi luja. Käsintehdyn paperin tunnistaa pinnan epäsäännöllisyydestä ja paperin rosoisista reunoista. Käsin tekeminen ei kuitenkaan tee mistä tahansa paperista akvarellipaperia. Askarteluun tai korteiksi valmistetut käsintehdyt paperit eivät ole akvarelliin sopivia. Yleensä niistä puuttuu liimaus, joten ne ovat liian imeviä. Akvarellipaperin täytyy yleensä olla massa- ja pintaliimattua jotta sille voi maalata. Massaliimaus mahdollistaa värin poispestävyyden ja pintaliimaus pitää paperille maalatun väriläikän muodossaan ja parantaa pinnan kestävyyttä. Paperi ei tarvitse liimausta pysyäkseen koossa, siitä huolehtivat paperikuidut itse.

Käsintehdyn jälkeen toiseksi paras vaihtoehto on ”mould-made”, eli rumpuviirapaperi. Rumpuviirakoneessa massa liikkuu hitaasti ja menetelmä jäljittelee käsintehtyä paperia. Rumpuviirapaperi on laadultaan varsin hyvää. Koneen säännöllisen pyörimisen vuoksi kuidut pyrkivät asettumaan jonkin verran yhdensuuntaisesti, mutta haitta ei ole merkittävä. Rumpuviirapaperin etuna on tasalaatuisuus. Rumpuviirapaperin tunnistaa käsintehtyä paperia muistuttavista rosoisista reunoista. Minoan valikoimissa on useita erilaisia rumpuviirapapereita, jotka ovat kaikki hyvin miellyttäviä.

Kolmas vaihtoehto on tasoviirakoneella tehty paperi jossa massa liikkuu nopeammin, jolloin kuitusuunta tulee enemmän esille kuin rumpuviirapaperissa. Tällainen paperi on lujaa yhteen suuntaan revittäessä, mutta toiseen suuntaan heikompaa. Tasoviirapaperissa on yleensä leikatut reunat.

 

Happovapaa paperi 

Paperin täytyy olla happovapaata, eli sen pH:n tulee olla neutraali, jottei se kellastuisi ajan mittaan.

Niin sanottu puuvapaa eli hiokkeeton paperi on tehty kemiallisesti valmistetusta puukuitusellusta, jossa selluloosa on kokonaan erotettu muusta puuaineksesta. Puussa on lajista riippuen selluloosaa 30 – 50%. (Puuvilla- ja pellavakuidut ovat pääosin selluloosaa, joka on kasvin soluseinien rakenneaine). Vaihtoehtoinen puukuitumassan valmistustapa on että massa tehdään mekaanisen rasituksen avulla, joko hiomalla tai hiertämällä. Tällainen massa sisältää selluloosan lisäksi myös puuaineksen sisältämän ligniinin, joka on puussa kuitujen sidosaine. Mekaanisella menetelmällä massaa saadaan enemmän mutta massan sisältämä ligniini kellastuttaa paperin ajan kuluessa, joten tällainen paperi ei sovellu taidepaperiksi jonka pitäisi säilyttää valkoisuutensa mutta se käy kyllä luonnos- ja painopaperiksi.

 

Paperin kiinnittäminen alustaan

Ei ole välttämätöntä kiinnittää akvarellipaperia alustaan, mutta jos haluaa paperin pysyvän paikallaan ja suorana, se on kiinnitettävä. Paperi kiinnitetään tukevaan puu-, pahvi-, tai kovalevyalustaan liimapaperilla, nastoilla tai puristimilla kulmista. Ennen kuin paperi kiinnitetään alustalle se kostutetaan hyvin molemmilta puoliltaan puhtaaseen veteen kostutetulla sienellä ja annetaan veden imeytyä paperiin jonkin aikaa. Sen jälkeen paperi tasoitetaan alustalle (kuprut pois) ja kiinnitetään mieluiten happovapaalla liimapaperilla. Valmis maalaus irrotetaan paperiveitsellä.

Maalarinteippi on hätävara, se pitää kostutetun paperin paikallaan hyvin huonosti, mutta on toisaalta helposti irrotettavissa työskentelyn aikana.

Paksu, hyvin märkä paperi pysyy kohtalaisen hyvin alustassa ilman sen kummempaa kiinnittämistä.

Alustaa valittaessa olisi vältettävä kemikaaleja sisältäviä levyjä. Kemikaalit imeytyvät paperiin, jolloin happovapaasta paperista tuleekin hapanta.

Paperin oikean maalauspuolen näkee vesileimasta, jos sellainen on. Toinen tuntomerkki on, että paraatipuolen on pintakuvio erottuu terävämpänä. Useimmiten molemmat puolet ovat samanlaisia, eikä asialla ole erityistä väliä. Joissakin papereissa toinen puoli on sileä ja toinen karkea, ja maalari voi valita kumpaa käyttää.

 

Maalauspohjat

Akvarelleja maalataan tavallisimmin paperille. Kuitenkin myös muille pohjamateriaaleille – kankaalle, pahville, kovalevyille – on mahdollista maalata vesivärein. Tällöin maalauspohja täytyy pohjustaa. Pohjusteeksi käy parhaiten kipsi- tai liitupohja. Akryyligessopohjustettakin voi käyttää mutta se imee liitupohjaa huonommin.

Minoan valikoimista löytyvät liitupohjustetut poppelipuupohjat sopivat myös akvarellimaalaukseen.

 

 

 

 

Liitupohja

1 mitta liimavettä (esim. 60-70g jänisliimaa liotettuna litraan vettä tai 50 g liivatetta litraan vettä)

1 mitta liitujauhoa (tai kipsiä)

1 mitta sinkkivalkoista pigmenttiä

 

Pohjusteen valmistus

Jänisliiman on annettava turvota 12 tuntia, jonka jälkeen se liuotetaan lämpimässä vesihauteessa. (Liivatteen annetaan pehmentyä muutama minuutti vesitilkassa, jonka jälkeen se liuotetaan vesihauteessa.)

Liitupohjustetta valmistettaessa yhdistetään ensin kuivat aineet, jonka jälkeen lisätään liimavesi. Seosta voidaan ohentaa lämpimällä vedellä (1-2 mittaa).

 

Pohjustus

Liima sivellään kertaalleen tasaisesti leveällä siveltimellä. Annetaan kuivua.

Pohjuste sivellään ristikkäisin kerroksin 2-3 kertaan. Kerroksien välillä annetaan kuivua n. 15 min. Hiotaan pintaa sivelykerroksien välillä hienolla hiekkapaperilla.

 

Siveltimet

 

 

 

 

 

 

Akvarellimaalauksessa käytetään yleensä pehmeitä siveltimiä. Sellaisia ovat näädän-, soopelin-, hillerin-, oravan-, mäyrän-, suden- härän, lehmän- vuohen- ja poninkarvasiveltimet. Myös pehmeämpiä akvarelliin tarkoitettuja keinokuitusiveltimiä voi käyttää.

 

Näädänkarva

 

 

 

 

 

 

Arvostetuinta sivellinkarvaa on näädänkarva. Näistä hienointa on Kolinskyn punanäätää. Minoan valikoimissa niitä on useita. Eskodan Taimyrin Kolinskyn näädänkarvasiveltimet ovat akvarellisiveltimien Ferrareita. Ne ovat äärimmäisen miellyttäviä ja hyvin pitkäikäisiä siveltimiä. Voi sanoa että yksi hyvä iso sivellin vastaa useaa heikompaa, koska sama sivellin sopii yhtä hyvin isojen pintojen kuin pienten yksityiskohtien maalaamiseen – ilman että sivellintä tarvitsee edes nostaa paperista. Näädänkarvan erityinen ominaisuus on sellainen karvan muoto, että vesi tarttuu siihen hyvin. Punanäädän karva on keskeltä paksumpi kuin tyvestä ja kärjestä. Kolinskyn punanäädän karvat – varsinkin urosten karvat, joita siveltimiin käytetään – ovat erityisen pitkiä, koska kyseessä on siperialainen, hyvin kylmiin oloihin sopeutunut näätälaji. Taimyrin Kolinskyn erityisyys selviää karttaa katsomalla; maapallolla ei juuri ole pohjoisempia maa-alueita.

Lineon näädänkarvasiveltimissä on valiitavana erilaisia karvanpituuksia. Lyhytkarvaisella siveltimellä maalaaminen on tarkkaa ja hauskasti kynämäistä.  Pitkäkarvaisin malli ottaa runsaasti väriä ja voit vetää pitkiä vetoja sivellintä nostamatta.

 

Oravankarva

Myös oravankarvasiveltimillä on mukava maalata. Ne ovat hyvin pehmeitä ja ottavat vettä jopa näädänkarvaa paremmin.  Oravankarvasivellin on mainio jos maalaat märälle paperille, mutta jos maalaat kuivalle karkeapintaiselle paperille, oravankarva tuntuu turhan lepsulta.  Se ei jaksa puskea väriä paperin rosoihin.

 

Häränkarva

Myös häränkarvaa käytetään akvarellisiveltimissä. Akvarellisiveltimeen sopivat härän korvakarvat. Ne ovat akvarellisiveltimiksi vähän turhan karkeita, mutta ovat kuitenkin käyttökelpoisia suurpiirteisemmässä työskentelyssä.

 

Vuohen- ja sudenkarva

 

 

 

 

 

Vuohenkarvalattasiveltimet sopivat suurten pintojen laveeraamiseen. Kiinalaisissa kalligrafiasiveltimissä käytetään usein vuohenkarvaa. Niitä voi käyttää akvarellimaalauksessa, mutta pitkäkarvaisina ne eivät sovi kaikkeen maalaamiseen. Käyttökelpoisia ja miellyttäviä ovat myös kiinalaiset sudenkarvasiveltimet.

 

Poninkarva

Poninkarvasiveltimet ovat huokeita ja poninkarvaa käytetäänkin lähinnä lastensiveltimissä. Niitä ei voi käyttää kovin tarkkaan maalaamiseen.

 

Keinokuitu

 

 

 

 

 

 

Keinokuitusiveltimet ovat erittäin kestäviä. Ne voidaan valmistaa sillä tavalla, että ne säilyttävät aina muotonsa: voit ottaa ison siveltimen ja aloittaa vedon leveällä läiskäisyllä ja nostaa sitten sivellintä niin että veto päättyy hiuksenohueen viivaan. Keinokuitusiveltimien karvat ovat tasapaksuja, eivätkä sen vuoksi kykene nostamaan vettä luonnonkarvasiveltimien tapaan.  Keinokuitusivellin on mainio karhealle paperille maalatessa.  Jänteväkarvaisena se puskee hyvin väriä paperiin.  Se on myös miellyttävän täsmällinen värien rajapintoja maalatessa.  Jämäkän ja täsmällisen tuntuisina ne ovat hyvä täydennys sivellinvalikoimaan.

 

Siveltimien valitseminen ja huolto

Sipulin malliset siveltimet ovat yleisimmin käytettyjä ja monipuolisia – isonkin sellaisen kärki on terävä tarkkaa maalaamista varten ja samalla siveltimellä voi maalata leveitä vetoja. Lattasiveltimiä käytetään isojen pintojen laveeraamiseen. Kätevä välimuoto lattasiveltimen ja sipulimallin välillä on kissankielimalli, joka on teräväkärkinen lattasivellin. Mainio voi olla myös lyhytkarvaiseksi leikattu näädänkarvasivellin, jolla voi hyvin maalata pienempiä yksityiskohtia – lähes kynämäisesesti.  Pitkäkarvaisella siveltimellä voi vetää pitkiä viivoja sivellintä välillä nostamatta. Lineon erikoisen pitkäkarvaiseen synteettiseen 172-siveltimeen moni on ihastunut kerran kokeiltuaan, vaikka sivellin näyttääkin lähes mahdottomalta mihinkään järkevään tarpeeseen.  Se on kuitenkin mainio pitkän ohuen viivan maalaamisessa.

Vasta-alkaja ei välttämättä tarvitse montaa sivellintä; ehkä yksi iso, yksi keskikokoinen ja yksi pieni. Erimuotoisia ja erilaisista karvoista tehtyjä siveltimiä voi käyttää täydennyksenä erilaisiin tarkoituksiin. Oman valikoiman löytää kokeilemalla.  Kokemuksen myötä ehkä kaipaat enemmän täsmätyökaluja erilaisiin tilanteisiin.  Monipuolisella sivellinvalikoimalla on helppo toteuttaa kaikenlaisia mieleen juolahtavia ideoita.

Älä koskaan työskennellessäsi jätä sivellintä pystyyn seisomaan vesikuppiin, sellainen käy kalliiksi. Siitä huolimatta lähes jokainen tekee niin – ja myös valittelee vänkkyröitä siveltimiään.  Pistä sivellin aina pöydälle. Linttaan painuneita karvoja et saa suoraksi. Akvarellisiveltimen huolto on helppoa. Pärjäät kohtalaisesti jo pelkästään sillä, että säilytät niitä vesikupin sijasta pöydällä.

Säästäväinen maalari ostaa laadukkaita näädänkarvasiveltimiä, säilyttää niitä pöydällä, pesee ne kevyesti lämpimällä vedellä ja nauttii maalaamisesta – ja käyttää samoja siveltimiä vielä silloin, kun muilla on jo ties kuinka mones sivellinsukupolvi menossa, ja vänkkyröinä.

Hyvin kohdeltu hyvä sivellin on erittäin pitkäikäinen. Karvan juureen jäänyt väri voi ajan mittaan haurastuttaa sivellintä, mutta yleensä vesiväriä ei sinne juuri kerry ja toisaalta vesiväri irtoaa siveltimestä varsin hyvin pelkällä lämpimällä vesipesulla. Arvokkaiden siveltimien puhtauden voi varmistaa mäntysuopapesulla tai Daler-Rowneyn siveltimenpesuaineella.

Siveltimiä voi säilyttää ilmavassa bambumatossa, jossa ne eivät homehdu. Lyö kuitenkin valuva vesi pois siveltimestä ennen kuin käärit sen mattoon.

 

Värejä

 

 

 

 

 

Vesivärien sideaineena käytetään palautuvia orgaanisia liima-aineita, traganttia, dekstriiniä tai arabikumia. Värien liukenevuuden parantamiseksi käytetään esimerkiksi glyseriiniä tai hunajaa. Kiinnittyvyyttä parannetaan häränsappiliuoksella.

Vesivärejä voi tehdä myös itse. Hyvät ohjeet niiden tekemiseen löydät Pip Seymourin kirjasta Watercolour painting, jonka löydät Minoan kirjaosastolta.

Vesivärejä myydään napeissa ja tuubeissa. Nappi- ja tuubivärien laadussa ei ole eroa. Nappiväreistä on vain vesi kiehautettu pois. Napit ovat riittoisia, koska väriä ei mene hukkaan. Jos kuitenkin tuntuu että akvarellin maalaaminen on nyhertämistä, ehkä kannattaa kokeilla tuubivärejä. Tuubista saa väriä runsaasti ja maalaamisen meininki voi olla vauhdikkaampaa.

Kaikkia värejä voi sekoittaa keskenään. Aloittelija tarvitsee työskentelyyn kymmenkunta väriä. Kolme pääväriä ei riitä. Televisiokuvassa kolme väriä riittää sen takia, että kuva muodostuu värillisestä valosta. Mutta maalarin on tultava toimeen aineen maailmassa ja aineen maailma on aina vähän mutkikkaampaa tai sotkuisempaa. Ei ole olemassa punaista vesiväriä josta voisi yhtä hyvin sekoittaa puhdasta oranssia ja puhdasta violettia. Kummankin sekoittamiseen tarvitaan omansa.

Värejä ei kuitenkaan kannata haalia liikaa. Harrastuksen edetessä värejä helposti kertyy laatikkoon melkoisesti, mutta sellainen väri on turha, jota ei opi tunnistamaan ja nimeämään ulkonäön perusteella.

 

Tarpeellinen värivalikoima

Värejä voi ostaa valmiina rasioina tai yksittäin. Minoan valikoimissa on hyvin suosittuja St-Petersburgin White Nights-värejä 12 ja 24 napin rasioissa, käteviä Daler-Rowneyn Aquafine-taskurasioita sekä hienoja Umtonin värejä 10, 18 ja 36 napin puurasioissa.

 

 

 

 

 

St-Petersburgin ja Umtonin taiteilijavärejä on saatavana myös irtonappeina.  Daler-Rowneyn Aquafine-värejä valikoimassamme on nappeina ja tuubiväreinä.

 

Aluksi hyvä värivalikoima olisi esimerkiksi seuraavanlainen:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

- keskisävyinen kadmiumpunainen (Cadmium Red Middle)

- alitsariinikarmosiini (Madder Lake) tai ruusunpunainen kinakridoni

- keskisävyinen kadmiumkeltainen (Cadmium Yellow Middle)

- vaalea kadmiumkeltainen Cadmium YelloW Light) tai lemon Yellow

- viridian- tai ftalosyaniinivihreä (Viridian tai Phtalo Green, White Nigts-väreissä Emerald Green)

- kromioksidivihreä (Oxide of Chromium)

- ultramariinisininen  (Ultramarine Blue)

- ftalosyaniinisininen ( Phtalo Blue, White Nights-väreissä nimellä Blue) tai preussinsininen (Prussian Blue)

 

Lisäksi voi olla joitakin maavärejä:

- keltaokra (Yellow Ochre)

- punainen okra  (Red Ochre)

- maavihreä  (Bohemian Earth Green tai Terre verte)

- raaka umbra  (Raw Umber)

- poltettu umbra  (Burnt Umber)

- poltettu sienna  (Burnt Sienna)

- englanninpunainen  (English Red)

- norsunluumusta  (Ivory Black)

Musta väri ei ole välttämätön. On oikein hyvä jos päättää pärjätä ilman. Tulos on usein raikkaampi jos sekoittaa mustan itse. Mustaa saa kun sekoittaa vastavärejä (esimerkiksi punaista ja vihreää) keskenään tai jotain tummaa kylmää väriä johonkin tummaan lämpimään väriin (sinistä umbraan tai siennaan). Turhaa on kuitenkin pitää mustaa syntinä, niin kuin ei valkoistakaan tarvitse tuomita. Niitä vain pitää opetella käyttämään järkevällä tavalla, ei kaikenlaiseen tummentamiseen ja vaalentamiseen, vaan erityisestä syystä. Valkoisena käytetään ehkä useimmiten sinkkivalkoista, ellet sitten halua erityisen hyvää peittävyyttä jolloin kannattaa valita titaanivalkoinen guassiväri.

Kun haluat laajentaa valikoimaa, hyviä täydennyksiä ovat esimerkiksi:

- kadmiumoranssi

- kobolttiturkoosi

- seruleenisininen

- kobolttisininen

- kobolttivioletti

 

 

 

 

 

 

Sen jälkeen kun sinulla on jokin perusvalikoima, johon olet tutustunut hyvin, voit lähteä seikkailemaan. Tai jos et jaksa odottaa, seikkaile heti ja valitse paletillesi pelkästään kaikkia vääriä värejä ja koita kestää maalauksenopettajasi purnaus. Voi käydä niinkin, että palaute on ihastunutta. Omat suosikkivärit löytyvät etsimällä ja kokeilemalla. Oikeaoppista palettia ei ole. Tarvitset värivalikoimaa omien aiheittesi ja oman tyylisi mukaan. Jos olet kiinnostunut pelkästään vaaleanpunaisista, maalaa niillä.

Moderneissa synteettisissä väreissä on runsaasti hienoja ja herkullisia läpikuultavia sävyjä, kuten peryleenit, kinakridonit ja modernit intiankeltaiset. Vanhemmissa maalausoppaissa varoitellut gambogit, hookerin- ja sapenvihreät eivät enää ole kestävyydeltään ongelmallisia. Valonkestoltaan kovin heikkoja värejä ei enää ole tarjolla samassa määrin kuin ennen. Valonkestomerkintöihin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota, jos toivot teoksellesi pitkää ikää. Akvarelli on öljymaalausta arempi valolle, johtuen värikerroksen ohuudesta ja läpikuultavuudesta. Valo ei heijastu värikalvon pinnalta vaan tunkeutuu kalvon läpi paperiin saakka. Valonkestolla on tietysti merkitystä vain, jos käytät myös hyvää paperia. Väriaineen valonkestolla ei ole tietenkään merkitystä, jos käyttämäsi paperi kellastuu. Paperin pitää olla happovapaata. Varmin valinta on täyspuuvilla- tai pellavapaperi.

Väreistä ja niiden ominaisuuksista löydät enemmän tietoja Marjukka Paunilan Akvarellimaalaus-kirjasta, Pip Seymourin Watercolour painting-vihkosesta ja Pip Seymourin Artist´s Handbookista, jotka kaikki löydät Minoan kirjaosastolta. Johannes Ittenin Värit taiteessa käsittelee väriä teoreettisemmasta näkökulmasta.

 

Värisekoituksista

 

 

 

 

 

 

Jos haluat kirkkaita värejä, tee värisekoitus lyhimmän tien mukaan: mitä etäämpänä kantavärit ovat toisistaan väriympyrällä, sitä harmaammalta näyttää sekoitus. Mustat ja harmaat syntyvät vastavärien sekoituksista.

 

 

 

 

 

 

 

Värinapeista löydät vastavärejä suunnilleen näin:

Sekoita:

- tummaa kadmiumpunaista ja ftalosyaniinivihreää (emeraldivihreää)

- ultramariinia ja lämmintä kadmiumkeltaista

- kinakridonia kadmiumlemoniin ja ftalosyaniinivihreään

 

Värisekoitusten on hyvä olla yksinkertaisia. Vaikka näin: valitse ensin väri joka näyttäisi olevan lähinnä tavoiteltavaa sävyä. Ensin valittua väriä sävytetään sitten muilla väreillä haluttuun suuntaan. Haluttu sävy kannattaa ensin yrittää sekoittaa kahdesta väristä ja lisätä kolmatta vasta tarpeen vaatiessa.

Palettina voi käyttää värilaatikon kantta tai akvarellipalettia. Posliinipaletti on paras ja mukavan näköinen, joskin se painaa enemmän.

 

 

 

 

 

 

 

Vesivärejä voi sekoittaa myös suoraan paperilla, mutta vain niin kauan kuin värilätäkkö on märkä. Keskity, älä epäröi. Mitä paksumpaa paperia käytät, sitä pitempään saat työskentelyaikaa. Jos maalaat märkää märälle-tekniikalla, eli läpikotaisin kastellulle paperille, voit hyvinkin tehdä paperilla kaikki sekoitukset. Sileälle paperille väri tarttuu heti, joten sellaiselle maalatessa värisekoitus kannattaa tehdä paletilla.

Akvarellimaalauksessa työskentely etenee periaatteessa vaaleista tummiin ja kylmistä väreistä lämpimien suuntaan. Tumman värin voi maalata vaalean päälle, mutta ei päinvastoin. Miten voisitkaan maalata tummalle taustalle jotain vaaleaa, kun värin vaalentamiseen käytetään vettä, joka tekee väristä läpikuultavampaa? Vaalean sävyn voi maalata tumman päälle vain, jos käyttää vaalentamiseen guassiväriä, tai sitten jollain hyvin peittävällä värillä. Tumma lämmin sävy näyttää raikkaalta kylmän päällä. Useimmat lämpimät värit, kuten kadmiumin ja maapunaiset, ovatkin luonteeltaan kylmiä peittävämpiä.

Lähes kaikki värisävyt on mahdollista sekoittaa lukemattomilla eri tavoilla. Yksinkertaisin tapa on yleensä paras. Vaikka jonkin tietyn lehdenvihreän voisikin sekoittaa vaikkapa ultramariinista, sitruunankeltaisesta ja kadmiumpunaisesta – täydennettynä muutamalla ripauksella sitä ja tätä – sävystä tulee useimmiten raikkaampi silloin, jos käyttää yksinkertaisempaa sekoitusta. Ehkä sama sävy löytyy suoraan napista nimellä maavihreä, tai ehkä maavihreään pitää sekoittaa hieman keltaokraa.

 

 

 

 

 

Joku suosii yksinkertaista pääväreihin perustuvaa väripalettia ja karttelee maavärejä. Maavärit yleensä ovat helposti sekoitettavissa pääväreistä. Toisaalta, maaväreillä pääsee suoraan asiaan.  Valtaosa maiseman – tai minkä tahansa asian – väreistä on murrettuja. Luonnossa kirkkaimmat värit ovat pienimpien, kuten leppäkerttujen hallinnassa.

Asennetta on hyvä vaihdella tilanteen mukaan. Mutkikkaassa, tukkoisen rajalle menevässä sekoituksessa voi piillä rikas alasävymaailma, joka saattaa näyttää oikein hyvältä jonkin yksinkertaisen värisekoituksen vieressä.

 

Pliisua?

Moni harrastaja valittelee maalauksensa ääressä, että työ näyttää pliisulta. Ensin kannattaa katsoa onko pensselissä väriä vaiko lähinnä pelkkää vettä. Kokenut tiskirätin käyttäjä hallitsee tekniikan: liian märällä siveltimellä et saa napista väriä irti, etkä myöskään liian kuivalla. Pitää olla nahkea. Mutta yleisesti ottaen pliisu tarkoittaa kontrastien puutetta. Railakas siveltimenveto tai terävä muoto ei paranna asiaa. Yhden kimakan värin lisääminen tasapaksujen sekaan pelkästään lisää ankeutta. Kokeile ensin lisätä valööri- eli vaaleuseroja. Kohtalaisen selkeillä valöörieroilla pääset jo pitkälle. Sen jälkeen lisää intensiteetti- eli värien välisiä voimakkuuseroja – pistä pastellisävyn viereen samanlainen väri, mutta puhtaampana. Kolmas keino on lisätä värikontrasteja; pistä punaisen viereen vihreää. Mutta jos käytät pelkästään railakoita värikontrasteja, ilman vaaleus- ja intensiteettieroja, tulos näyttää ehkä villiltä mutta ei kovin hengittävältä.

 

Värien ominaisuuksista

Vesiväreillä on muitakin ominaisuuksia kuin sävy. Jotkut peittävät hyvin ja jotkut ovat läpikuultavia. Jotkut ovat sekoituksissa hyvin voimakkaita. Jotkut sävyltään kauniit värit ovat hyvin hentoja. Väreistä paljastuu ohuena tai sekoitettuna sävyjä, joita ei arvaisikaan. Läpikuultavat värit tuntuvat sisältävän enemmän sävyjä kuin peittävät; joku lämmin läpikuultava väri saattaa näyttää ohuena keltaiselta ja paksuna punaiselta. Peittävien värien sävy on aina sama. Tulos näyttää usein hienolta, jos rinnastaa maalauksessa peittäviä ja läpikuultavia värejä.

 

Miten maalaus pitäisi aloittaa

Maalaaminen on leikkiä, joten ammattiviisaisiin neuvoihin ei tarvitse suhtautua millään tavalla vakavasti, jos ei huvita. Kuka tahansa lapsikin osaa maalata ilman ohjeita. Syystä tai toisesta aikuisia usein vaivaa valkoisen paperin kammo. Toki on kriisin paikka, jos se ensimmäinen siveltimen tökkäys töpsähtää väärään kohtaan ja sitten hieno kolmen euron paperi on tärviöllä, mutta minkäs teet, elämä maksaa. Ota varalle toinenkin paperi. Maksaa maksaa, mutta oikeasti, yksinkertainen korvien välissä oleva ongelma on parin maitotölkin tärkeysluokkaa, ja poistuu ihan vain poistamalla nupista ongelman tärkeys. Toistan, maalaaminen ei todellakaan ole mitään leikkiä tärkeämpää. Joskaan mitään leikkiä tärkeämpää ei ole olemassakaan, joten mitäs tässä pitikään todistaa? Siis mennäänpä eteenpäin…

 

Esipiirustus

 

 

 

 

 

Hiili sopii huonosti akvarellin esipiirustukseen. Lyijykynää ja muita kyniä käytetään usein, mutta ne jäävät akvarellissa näkyviin, joten kannattaa silloin asennoitua niin että piirustuksesta tulee olennainen osa työtä. Kova lyijykynä näkyy vähiten, mutta sellaisella on syytä piirtää hyvin kevyesti, ettei paperin pinta mene rikki. Jos rikot paperin pinnan, naarmu näkyy tummana värikerrosten läpi. Kikkaa voi kyllä käyttää efektinä. Pastelliliidut ja värikynät sopivat esipiirustukseen hyvin. Akvarellikynät ovat esipiirustuksessa ehkä paras ratkaisu, siis kynät joiden väri on vesiliukoista ja joiden viiva sekoittuu maalauksessa vesivärin kanssa.

Esipiirustus on mielellään melko niukka. Jätä tilaa maalaamiselle. Keskity olennaiseen ja piirrä huolellisesti se, minkä piirrät. Piirrä yksinkertaisesti ja täsmällisesti yleiset asiat, mutta unohda toistaiseksi vähemmän olennaiset yksityiskohdat.

Piirustukselle voi toki antaa suurenkin roolin, se ei ole kiellettyä. Voi näyttää oikein hyvältä, että väri ja viiva yhteistyössä muodostavat teoksen. Mutta silloin ei puhuta esipiirustuksesta. Voi piirtää värin alle ja värin päälle läpi koko työskentelyn. Esipiirustuksen idea ei ole parhaalla tavalla ymmärretty, jos piirtämiseen kuluu neljä tuntia ja maalaamiseen varttitunti, ja työ jää lopulta kesken. Älä väritä, vaan anna tilaa maalaamiselle.

 

Maalaamaan

 

 

 

 

 

 

Tavallista on, että värillä työskentely aloitetaan märälle tai ainakin kostutetulle paperille, jolloin on helppo hakea perussävyt paikalleen. Kostuta pinta vasta esipiirustuksen jälkeen. Märälle piirtäminen rikkoo paperin. Kostutetulle pinnalle maalatessa, varsinkin jos paperi on pintarakenteeltaan hieman karheaa, väri ei tartu heti paperiin kiinni, joten sävyjä on mahdollista muutella. Jos et halua työskennellä läpikotaisin kastellulle paperille, kostuta pinta siveltimellä, sienellä tai sumutuspullolla. Jos haluat maalata oikein paksulle paperille märkää-märälle-tekniikalla, paperia kannattaa uittaa vaikka kylpyammeessa tai suihkun alla useita minuutteja. 600-grammainen tai paksumpi paperi vaatii melko lailla uittamista ennen kuin se pehmenee läpikotaisin.

Kuivasta värinapista ei irtoa kovin paljon väriä kertapyyhkäisyllä. Kostuta värinapit ensin. Kastele myös sivellin kunnolla ja pyyhkäise sitten vesikupin reunaa vasten liika vesi pois. Litimärällä siveltimellä et saa napista väriä irti. Siveltimen on parempi olla melko nahkea ja sillä pitää nuolla nappia perusteellisemmin. Tongi ja kaiva väriä napista kunnolla. On hyvä, jos saat siveltimeen väriä sellaisen määrän että voit sillä maalata haluamasi väripinnan kokonaan. Pidä aina vieressä jotain suttupaperia jolla voit kokeilla siveltimeen tarttuneen värin vahvuutta. Opit kyllä harjoittelemalla tietämään mikä on kulloinkin oikea määrä vettä ja väriä. Yleissääntö: käytä PALJON väriä.

Akvarellia maalatessa työskentely etenee vaaleista väreistä tummaa kohti. Jos maalaat märälle, mene suoraan asiaan ja käytä reilusti väriä. Jos maalaat kuivalle paperille tarkempaan tyyliin, voit etsiä hailakoilla sävyillä suuret perusasiat, vaaleimmista alkaen. Vaaleimmat valokohdat voi jättää jopa kokonaan koskemattomiksi, joskin vaarana on että valmiissa työssä vitivalkoinen kohta tuntuu töksähtävältä. Hyvä kompromissi on maalata vaaleimmat kohdat ”pensselinpesuvedellä”, eli hyvin vaalealla sävyllä.

 

 

 

 

 

 

Pensselinpesuvedestä puheen ollen, vaihda vettä usein! Jos maalauksesi näyttää kuraiselta, vilkaise pensselinpesuvesiastiaa. Jos sävy on sama, vaihda vesi.

Jos maalaat valmiiksi yhden yksityiskohdan kerrallaan, kaikki työskentelyssäsi on sidoksissa ensimmäiseksi maalattuun yksityiskohtaan. Joten maalaa alusta lähtien kokonaisuutta. Jos aloitat yksityiskohdista ja inspiraatio komentaa maalaamaan maisemamaalauksesi ensimmäisen koivun kaikki kuusisataatuhatta lehteä, sinun on sen jälkeen yhtenäisyyden nimissä maalattava ne kaikki muutkin samalla tavalla. Ja sen jälkeen on vielä maalattava kaikki ruohonkorret, oli jäljellä inspiraatiota tai ei. Joskus sanotaan, että taiteen tekemisestä on 10 prosenttia inspiraatiota ja loput perspiraatiota. Ei se yletön perspiraatio kuitenkaan teoksen kiinnostavuutta takaa. Rentoudu. Jos maalaat ensin isolla siveltimellä kokonaisuutta, voit vasta työskentelyn loppuvaiheessa ratkaista miten suhtaudut yksittäisiin asioihin.

 

Miten sitten jatketaan

Vahvista paikallisvärejä ja syvennä sen jälkeen varjokohtia. Kiinnitä aihetta katsoessasi huomiota siihen, että varjokohta ei ole ainoastaan valokohtaa tummempi. Niiden välillä näkyy useimmiten, jos tarkkaan katsot, myös väriero. Kirkkaalla ilmalla ulkona maalatessa valokohtia sävyttää keltainen auringonvalo. Varjokohtia värittää siniseltä taivaalta heijastuva valo. Sellaista joka paikan valo-varjo -suhdetta ei kuitenkaan ole olemassa, että varjot aina olisivat sinertäviä. Valo ja varjo värittyvät sen mukaan, minkä värisessä valossa ollaan ja mitä värejä ympäristöstä heijastuu. Luota aina silmän havaintoon (ja kehitä silmän havaintokykyä). Huomioi kaikkien aiheen ympärillä olevien pintojen heijastusvaikutus – ei teoriassa, vaan käytännössä. Maalaa mitä näet; älä järkeile, älä pohdi teoriaa, vaan katso silmillä. Ja lopulta: pelkistä.

Yksityiskohdat maalataan työskentelyn loppuvaiheessa. Pikkutarkat yksityiskohdat kannattaa maalata vasta sitten, kun paperi on täysin kuiva. Kokeile paperin kosteutta kämmenselällä. Merkitykselliset yksityiskohdat ovat maalauksessa tärkeitä silmän kiintopisteitä. Älä maalaa yksityiskohtia velvollisuudentunnosta, vaan siksi, että haluat ilmaista niillä jotakin. Katsoja tuskastuisi jos elokuvassa näytettäisiin kaikki pikkuasiat kengännauhan solmimista myöten. Opettele suurpiirteisyyttä mutta huolehdi myös siitä, että maalauksessa tulee hyvin esille se, mikä sai sinut valitsemaan aiheesi. Loppuvaiheessa maalattavia yksityiskohtia voi hyvin nostaa esiin jollain peittävällä värillä.

 

 

 

 

 

 

Myös guassivärejä voi käyttää siihen tarkoitukseen, mutta ole kuitenkin varovainen ettet eksy loppusuoralla toisen tekniikan hetteikköön ja menetä akvarellin valoisuutta. Jos aiot käyttää guassia jonkin virheen peittämiseen, olet jo eksyksissä. Olen itse eksynyt tällä tavalla usein, ja eksyn varmasti vastedeskin. Virhe näkyy edelleen ja myös yritys korjailla virhettä. Paikkaus näyttää pahemmalta kuin sen alla oleva virhe. Mutta mikäs siinä, onhan sekin oikeastaan hauskaa jos jollain on vaikka housut vähän revenneet juuri ennen juhlatilaisuutta ja sitten ne on paikattu ronskisti maalarinteipillä. Tätä kikkaa olen käyttänyt tietoisesti myös siten, että kannattaa maalata moka sinne, missä haluaa näyttää haavan. Kaikki huomaavat sen.

Väri näyttää aivan erilaiselta, jos sitä vaalennetaan pelkän veden sijasta guassivalkoisella. Joissakin tilanteissa guassin käyttö on hyvinkin perusteltua.

 

 

 

 

Häränsappi, maskineste, arabikumi

 

 

 

 

 

Häränsapella voit neutraloida rasvaisia pintoja silloin, kun maalaat vesiliukoisilla väreillä. Esimerkiksi käsistä paperiin jäänyt rasvaisuus voi aiheuttaa epätasaista tarttuvuutta, jolloin väri jää paikoin helmeilemään paperin pinnalla. Levitä häränsappea vanutupolla tai kankaanpalalla tasaisesti koko pinnalle. Voit myös sekoittaa muutaman pisaran häränsappea suoraan värinsekoitusveteen.

Maskinesteellä voidaan peittää alue, johon värin ei haluta tarttuvan. Maskausneste sopii käytettäväksi kaikkien vesiliukoisten värien yhteydessä. Levitä maskausneste siveltimellä joko puhtaalle paperille tai jo maalatun päälle. Anna kuivua hetken ennen kuin maalaat maskin päälle. Anna päälle maalatun värin kuivua ennen maskin irrottamista. Maskiaine irtoaa sormella pyöritellen. On kuitenkin viisainta kokeilla etukäteen maskaineen irtoavuutta. Paperin on oltava pintaliimattua, niin kuin tehdaspaperit yleensä ovatkin. Joillekin pehmeille paperilaaduille maskineste saattaa tarttua niin tiukasti, että se irrotettaessa repii mukanaan paperin pinnan. Maskineste on kellertävän sävyitä paremman erottuvuuden vuoksi, mutta hyvin imevällä paperilla se saattaa jättää paperiin keltaisen jäljen. Pese sivellin välittömästi maskinesteen käytön jälkeen! Neste on nopeasti kuivuvaa kumilateksia, jolla on taipumus paakkuuntua siveltimeen. Älä käytä maskaukseen parasta sivellintäsi. Synteettinen sivellin sopii tarkoitukseen parhaiten.

Arabikumi on vesivärin sideaine. Vesivärit tehdään sekoittamalla pigmenttiä arabikumiin. Arabikuminestettä voi myös lisätä akvarelli- tai guassiväriin efektiksi; se lisää värin kiiltoa ja kirkkautta. Ota kuitenkin huomioon, että yleensä himmeäpintaisessa akvarellissa yksittäinen kiiltävä kohta voi näyttää oudolta. Arabikumi lisää kuivuneen vesivärin liukenevuutta, joten arabikumia voi käyttää hieman maskinesteen tapaan. Väri johon on lisätty arabikumia irtoaa paperista kastelemalla.

 

Lopuksi

Paljonko pitää osata, että voi kutsua itseään maalariksi? Ei yhtään! Joten luettuasi unohda kaikki edellä kerrottu. Riittää, että haluat maalata. Maalaus on maalarille paikka, jossa kaikki toiveet toteutuvat. Joskin fiktiivisesti, mutta hyvä niin – silloinhan sopii haluta enemmän.


Vastaus kohteessa Akvarellistin opas

  1. kati immonen sanoo:

    Hei,
    mahtava ohjepaketti, kiitos!! mahtavaa saada piristystä omaan maalaamiseen ja välitettäväksi kurssilaisille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>