Tussit ja musteet

Se, joka haluaa lähteä aivan perusjutusta liikkeelle, ottaa kiinalaisen tussitangon ja hierrinkiven ja hiertää värin itse. Pistä kiven syvennykseen tilkka vettä – ruokalusikallinen tai pari riittää – ja hankaa tussitankoa kiveä vasten. Tarvitset hommaan hiukan mielenmalttia. Väri ei irtoa yhtä helposti kuin vesivärinapista, mutta siinä onkin jutun juju; tyhjennät pääsi muusta tohinasta ja keskityt ensin värin tekemiseen ja sen myötä itse maalaamiseen. Kun et ole aivan hätäinen, saat kyllä aikaan tummaa ja mehevää väriä.

Jos käytät kiinalaista paperia, maalaaminen on armotonta hommaa, mitään et saa anteeksi. Ohut kiinalainen paperi on länsimaista paperia imevämpää ja tallentaa jokaisen siveltimenvedon sellaisenaan; jos läiskäiset värin rajusti, se näkyy, ja jos epäröit, sekin jää näkyviin. Sellainen tietysti on meille länsimaisille eiku-eiku-eiku-nysvääjille ja kummaajille kauhistus, että pitää päättää mitä haluaa eikä saa pelätä maalaamista. Olen sitä mieltä, että kiinalainen tapa on parempi. Miksi maalaamisen pitäisi olla sellaista, että ensin sutii mitä sattuu ja loppuajan korjailee tuhoja? Niinkin voisi maalata, että ensin hiertää tussin ja siinä samalla säätää pääkopan maalaus-asentoon, ja kun maalaa, niin esittää asiansa yksinkertaisesti ja selkeästi. Virheitä sattuu, mutta kuka käskee olemaan himohinkkari jonka maailma suistuu raiteiltaan kun yksi kissan viiksikarva sattuu menemään väärään asentoon. Rentoutta! En usko, että hyvä maalaus olisi sellainen, josta on poistettu virheet. Sellainen on niin kuin suomalaista gurmeeta, jotain hätäisesti syötäväksi kelpaavaa mutta ei kiinnostavaa.

Kiinalaisen tussin musta väriaine on lamppumustaa. Lamppumusta on talteen otettua öljylampun tai hiilletyn puun nokea. Tussitangoissa käytetään hajusteita, jonka vuoksi ne tuoksuvat eksoottisen kiinalaisilta. Väriaine on hyvin hienojakoista ja sen vuoksi se tarttuu paperiin tiukasti. Kiinalainen pullossa myytävä tussi on samaa kuin tankotussi, mutta veteen sekoitettuna, ja sopii käytettäväksi silloin, kun et ole niin meditoivalla tuulella ja haluat päästä töihin heti.

Ne Minoan kalligrafia- ja myös tussiosastolta löytyvät värilliset tussitangot edellyttävät tussikiven omistamista. Väri niistä irtoaa samalla tavalla hiertämällä kuin tussitangosta. Niiden värit ovat hentoja, mutta kauniita.

Daler-Rowneyn Calli-musteet ovat akryylipohjaisia ja viskositeetiltaan kalligrafiakäyttöön sopivia. Värivalikoimaa niissä on kuusi sävyä. Akryylipohjainen muste ei liukene uudelleen kerran kuivuttuaan.

Daler-Rowneyn FW-musteet ovat taiteilijakäyttöön tarkoitettuja erittäin korkeatasoisia akryylipohjaisia pigmentoituja musteita, joita voi käyttää vesivärin tapaan. Vesiväristä ne eroavat siinä, että ne, samalla tavalla kuin Calli-musteet, ovat liukenemattomia kerran kuivuttuaan. FW-musteilla voit helposti maalata useita lasyyrikerroksia päällekkäin ilman että alemmat värikerrokset lähtisivät liikkeelle. FW-musteiden värivalikoima on monipuolinen ja värien valonkesto on erinomainen, joten niitä voi käyttää teoksissa joiden tulee olla pitkäikäisiä.

Kategoria(t): Uutiset, Vinkkejä maalarille. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *