Helsingin Taideyhdistys Sanomatalossa

Sitten kun olet katsastanut täällä maailman napanöyhdässä Orivedellä köllöttelevän Omilla jäljillä-näyttelyn, niin suuntaapa rohkeasti kulkusi syrjäkylille: Helsingin Taideyhdistyksen vuosinäyttely on paraikaa menossa Helsingissä Sanomatalon Mediatorilla. Näyttely päättyy 28.8. 2010 ja osoite on siis Töölönlahdenkatu 2.

Minulla on lusikka siinäkin liemessä; olin näyttelyn jurytysvastuussa.

Näyttelyyn tarjottiin noin kaksi ja puolisataa teosta, joista näyttelyyn pääsi puolentoistasataa. Jurytyksessä oli reilu meininki. Jokainen tarjokas sai näyttelyyn ainakin yhden teoksen. Se on hyvä, näyttely kuvastaa enemmän tarjontaa kuin juryttäjän makua. Lähdin kyllä siitä, että minulla on lupa ihastua teoksiin tekijöiden omasta mielipiteestä riippumatta, joten taiteilijoiden omat lemppariteokset saattoivat joskus tulla hylätyiksi, mutta aina se on meininki raakaa jurytetyissä näyttelyissä – ja tämän näyttelyn jurytys oli lempeimmästä päästä, koska näyttelytilaa oli sopivan runsaasti.

Jurytin saman näyttelyn myös viime vuonna, joten hommaan oli jotain näppituntumaa. Nyt ripustus tuntui jostain syystä hieman vaikeammalta kuin viime vuonna. Teokset olivat varsin hyviä, ja sellaisista on periaatteessa helppo koota hyvän näköinen näyttely. Mutta ehkä tänä vuonna teokset olivat itsenäisempiä ja muodostivat omia polkujaan – aivan samoin kuin tuossa Omilla jäljillä-näyttelyssä – jolloin oli vaikeampi koota näyttelyseinistä temaattisia kokonaisuuksia.

Minun juryttäjän asenteeni oli tarkastella kokonaisuutta, joten mielellään jätin kunkin taiteilijan kolmesta tarjolla olevasta teoksesta pois sen työn, joka tuntui jäävän irtopeliksi. Näyttelyssä taiteilijan ominaislaadusta on helpompi saada otetta, jos teokset jotenkin tukevat toisiaan. Kun taiteilijoilta oli tarjolla teokset A, B ja C, niin aivan samoin kuin viime vuonna useimmiten tuli hylätyksi teos C. Mistä se johtuu? Siitä, että useimmat löytävät ensin töistään kaksi kivasti yhteen sopivaa työtä ja pistävät sitten C-vaihtoehdoksi jonkun toisen tyyppisen jutun, jos se vaikka sattuisi miellyttämään juryttäjää enemmän. Niinkuin ettei kaikkia munia samaan koriin. Taktiikka on tavallaan ihan jees, koska se antaa juryttäjälle vaihtoehtoja, mutta koska tässä näyttelyssä useimmat saivat kaksi työtä näyttelyyn, niin enpä niitä irtokappaleita useinkaan tullut valinneeksi.

Ryhmänäyttely on helposti teosten taistelutanner. Minulla oli pyrkimys ripustaa näyttely mahdollisimman hyvin niin, että teokset tukevat toisiaan. Kovin täydellistä sadanviidenkymmenen teoksen ripustuksesta ei voi saada muutamassa tunnissa, mutta erittäin hyvän avustajajoukon tuella töistä saatiin kuitenkin rakennettua mielestäni järkevä kokonaisuus. Tällaisilla suurilla ryhmänäyttelyillä on myös se ominaisuus, että teokset joutuvat kokonaisuuden tykinruoaksi. Jollakin yksittäisellä teoksella voi olla jokin sille parhaiten sopiva ripustuspaikka (hyvässä valossa, isolla seinällä, siinä kohdassa missä eniten kulkee ihmisiä) mutta käytännössä ripustaminen on kompromisseja ja niiden jälkeen uusia kompromisseja. Teos, jonka hienostuneita nyansseja taiteilija on rakkaudella hionut kuukausia, voi joutua jonnekin alariviin. Ja sen yläpuolella on sitten joku vähämielisen näköinen sutaisu, jonka alkuvoimaa opaskoirastaan eksynyt juryttäjä ylistää silmät kyynelissä.

Oikeastaan ripustusta tehdessä välttelen olemasta teosten paremmuuksista jotain mieltä. En lähde siitä, että etsisin omille suosikkiteoksilleni hyvät paikat ja tilkitsisin sitten välit kakkoslaadulla. Sillä tavalla ei voi tehdä hyvää kokonaisuutta. Mieluummin ripustan niin, että etsin sisällöltään, väreiltään, sommittelultaan tai tekniikaltaan yhteen sopivia teoksia ja rakennan niistä kokonaisuuksia. Niinpä puoli vuosisataa maalanneen mestarin teos voi joutua vasta-alkajan yritelmän viereen. Ja saattaapa sen vasta-alkajan hutera teos näyttää joskus oikein raikkaalta siellä vanhojen mestareiden keskellä.

HTY pitää pintansa avajaispuheen pitäjiä valitessaan. Nyt puheen piti kulttuuriministeri Stefan Wallin. Se on hyvä. Taideseurojen kannattaa pitää ääntä itsestään ja toimia korkealla profiililla. Se on kaikkien seurojen etu. HTY on joutunut viime vuosina toimaan ilman omia tiloja, mikä asiantila olisi saatava kiireesti korjattua.

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Helsingin Taideyhdistys Sanomatalossa

  1. Hei Markku!

    Muistin virkistämiseksi luin kirjoituksesi akvarelliaiheesta – ja hyvä että luin. Tuli monet asiat pohtineeksi omalta kantilta uudelleen työskentelystä.

    Voisinko, Markku, tässä samalla esittää sinulle yhden kysymyksen? Tämä olisi varmaan ehkä enemmän Eijan tontille kuuluvaa.

    Olen työstänyt ihan sanoin kuvaten akryylillä ruskealle pakkauspaperille maalauksia oikeammin ehkä värisommitelmia. Muistelin joskus sinun antaneen ohjeen, että erikeepervelli ensin kummallekin puolelle paperia.

    Olen työstänyt näille papereille jopa kymmeniä akryylikerroksia. Paperit on käsivapinalla revitty reunoistaan. Työskentely on minua miellyttänyt, koska liikuttelu on kevyttä ja ei pelkoa pilalle menosta.

    Olen alkukesästä myynyt yhden työn ja sen jälkeen olen ruvennut pohtimaan työn kestävyyttä. En tarkoita mitään satoja vuosia, mutta jospa joku kohtuullinen aika. Olisihan se kauheaa, jos ostaja paran työ rupeaisi vähitellen häviämään seiinällä. Työn koko on 110 x 60. Pyysin häntä laittamaan sen, jos mahdollista, laatikkoon, jossa on lasi.

    Haluaisin siksi tähän menetelmään tukea, kun olen aloittanut isoa työtä työstämään vastaavalla tavalla ja palojen kokokin on tuo 110 x 60. Tässä kyllä tulee sitten eteen se, että miten ne tullaan ripustamaan seinälle, kun työn lopullinen koko on noin 360 x 260. Työ tulee joskus 2011 syksyllä näyttelyyni.

    Etukäteen kiittäen ja kaunista syksyn alkua sinne Orivedelle

    Seija

  2. markku sanoo:

    Moi Seija!

    Ruskeat pakkauspaperit ovat happamia, eivätkä kovin pitkäikäisiä. Mutta kun ovat valmiiksi ruskeita niin eipä ne siitä ruskeammiksi voi muuttua. Värimuutoksia silti todennäköisesti tapahtuu.

    Pakkauspaperille on joskus kiva maalata, mutta jos työn pitää kestää kunnossa pitkään, pitää valita joku muu paperi.

    Jos olet liimannut paperin molemmin puolin ja maalannut akryylilla päälle, niin voisi olettaa, että paperi on aika hyvin pakettiin kääritty ja jos työ on kehykessä lasin alla, niin onhan se aika hyvin suojattu. Valoa vastaan sillä ei kuitenkaan ole suojaa, eli kannattaa ohjeistaa pitämään työ auringonvalolta suojassa. Auringonvalo vaikuttaa happamaan paperiin yllättävän nopeasti. Valkoinen hapan paperi kellastuu suorassa auringonvalossa parissa kuukaudessa. Jos olet maalannut tarpeeksi paksusti niin vaaraa on vähemmän.

    Käytä mielummin jotain happovapaata paperia, sellaisen voi aina pohjustaa ruskeaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *