Vesiliukukammo

Minulla oli aiemmin ankara vastahanka vesiliukoisia öljyvärejä kohtaan.  Niitä ei voi käyttää, koska niitä ei voi käyttää.  Minulla oli niitä rasia työhuoneen pöydällä vuosikaudet, siinä tarkoituksessa että kohta kokeilen, kunhan saan tämän tärkeämmän maalauksen tehdyksi, ja sitä seuraavan, ja sitä seuraavan.  Ja aina olen ollut sitä mieltä, että olen utelias ja avoin kaikille kokeiluille.

Kokeilinpa sitten lopulta, kun tein yhden maalauksen jotenkin suutuspäissäni tai mitä välii-meiningillä.  Oikeastaan en huomannut mitään ihmeempää eroa tavallisiin öljyväreihin.  Luulin, että vesiliukoiset öljyvärit kuivuvat akryylin tapaan, eli jämähtävät helposti pensseleihin, mutta eipä niin käynytkään.  Nehän kuivuvatkin ihan normaalin öljyvärin tapaan.  Mutta jos vesiliukoisia ohentaa pelkästään vedellä, tuntuma on vähän sama kuin ohentaisi perinteisiä öljyvärejä pelkällä tärpätillä.  Voihan niinkin tehdä, mutta vähän rahisevalta se tuntuu.  Käytän perinteisten öljyvärien kanssa mieluiten standöljyä, että saan maalinesteen vähän tanakammaksi ja sama juttu toimii vesiliukoisissa.  Kun sekoittaa vesiliukoiseen standöljyyn jonkin verran vettä niin saa aika mukavan tuntuisen, sopivasti luistavan maalinesteen.

Erikoinen juttu vesiliukoisissa öljyväreissä on se, että niitä voi sekoittaa toisaalta akryyli- tai temperavärien ja toisaalta perinteisten öljyvärien kanssa.  Jos sekoittaa akryylien kanssa, värikerroksesta tulee rasvattomampi ja se kuivuu nopeammin.  Jos vesiliukoiseen öljyväriin sekoittaa pienen määrän perinteistä öljyväriä se pysyy edelleen vesiliukoisena, mutta jos perinteisen värin osuutta lisää, sekoituksen vesiliukoisuus vähenee.

En tiedä, onko tälle järkeviä sovelluksia.  Ihan näppärä juttu voisi olla vesiliukoinen putrido alusmaalauksena.  Putridohan on tempera- ja öljyvärin sekoitus.  Putridoa taitaa harvempi käyttää nykyisin, mutta siinä on etunsa.  Väri näyttää heleämmältä.  Jos käyttäisi putridon öljyvärinä vesiliukoista öljyväriä, niin sekoitussuhteella ei olisi niin väliä, sekoitus pysyisi joka tapauksessa vesiliukoisena.  Tempera-alusmaalaukselle maalatut öljyväri-yksityiskohdat näyttävät helposti töksähtäviltä, mutta putrido-alusmaalaus saattaisi toimia hyvin.  En ole kokeillut, mutta taidanpa kokeilla.

Se on tietysti etu, että vesiliukoiset öljyvärit eivät haise.  Minulle tosin on fiiliskysymys, että öljyväri haisee, eli tuoksuu hyvälle.  Mutta aina se ei sovi.

Kävin ala-asteella opettamassa 5 – 6-luokkalaisille öljymaalausta.  Käytettiin tietysti vesiliukoisia öljyvärejä.  11 – 12-vuotiaat maalasivat maisemaa luokan ikkunasta ihan kuin vanhat konkarit, hienoja töitä käden käänteessä.  Oli hieno juttu, että voitiin tehdä oikeasti öljyväreillä kankaalle, eikä tarvinnut läträtä iänikuisilla purkkiväreillä.  Lapset tykkäsivät ja aikuiset ihaillen ihmettelivät tuloksia.

Kategoria(t): Vinkkejä maalarille. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *