Kuka näki Cucchin

Kuka näki Enzo Cucchin näyttelyn EMMA:ssa?  Minulta meni ohi, ja harmittaa vietävästi.  Cucchi oli suosikkimaalareitani parikymmentä vuotta sitten ja tietysti olisin halunnut nähdä vieläkö vanha lumo puree.  Cucchin piirustusten näyttely Sara Hildenillä 1995 jäi hyvin vahvana mieleen ja näin jälkeenpäin ajatellen taisi jättää jälkensä minunkin piirustuksiini.

Tästä fanitussyystä johtuen muistan edelleen sellaisen viidentoista vuoden takaisen enkelin ilmestymisen, että näin Enzo Cucchin seisoskelemassa kadulla Roomassa.  Cucchi seisoi toimettoman näköisenä kadun toisella puolella, kun olin tulossa taiteilijantarvikeostoksilta Poggin putiikista.  En tietenkään kehdannut mennä hölöttämään mitään vaan luikin nurkan taakse kurkkimaan.  Onko se ihan oikeasti Enzo Cucchi?  Onko Enzokin menossa tärpättiostoksille?  Kertaa ostoslistaa mielessään?  Pohtii riittääkö rahat?  Myöhemmin sain selville, että Enzolla oli ateljee juuri niillä kulmilla, ehkä juuri siinä talossa.

Cucchi on itseoppinut maalari joka ei kovin kärkkäästi halua selittää töittensä sisältöä.  Ilmeisesti Cucchin töissä ei oikein ole sanoiksi puettavaa sisältöä.  Tarkoittaako se, että sisältöä ei ole, jos sitä ei saa sanoilla sanotuksi?  Olisiko muka niin, että kaikki oivaltaminen ja kommunikointi olisi pelkästään kielellistä?  Minua kiehtoo Cucchissa nimenomaan se, että hän onnistuu ihmeellisellä tavalla kiertämään kielen rajoitukset.  Sen takia maalaaminen on olemassa.

Ja sitten on olemassa leikki.  Onko maalaaminen jotain muuta kuin leikkiä?  Joskus sanotaan, että se on vakavaa leikkiä, mutta höpö höpö, pitääkö jonkin olla vakavaa ollakseen tarpeellista?

Kategoria(t): Taidenäyttelyt. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

8 vastausta kohteessa Kuka näki Cucchin

  1. Arto Nurro sanoo:

    Mä näin ja oli kyllä vaikuttava näyttely. Hyvä maalaus ei ole kuvitusta puheelle tai tekstille vaan kuvallista ajattelua ja tunnetta.

  2. markku sanoo:

    Niin, se näkemyshän on kaiketi hallitseva, että ajattelu on kieleen sidoksissa, mutta maalarina siihen oletukseen tapaa suhtautua epäillen. Cucchi tuntuu aina kiinnostavalta juuri siksi että Cucchin maalaukset tuntuvat suorastaan väistelevän kielen olemassaoloa.

  3. Arto sanoo:

    Siellä Emmassa oli mielenkiintoinen dokumentti taiteilijasta jossa hän sanoo jotain sellaista kuin että ”Teen sitä mitä osaan ja sitä mitä en tee, tuskin osaisin”. Hauskasti sanottu ja kertoo Cucchin näkemyksellisyydestä ja siitä että tyypillä on selvästi tietty tehtävä ja se kyllä näkyy hänen taiteessaan. En kaipaa mitään selityksiä töiden rinnalle, niin vahvoja ne ovat itsessään. Tottakai myös kysymyksiä herättäviä outoudessaan mutta pelkästään positiivisella tavalla. Myös maalausten suuri koko tuntui perustellulta. Näen Cucchin töissä yhteyden Dario Argenton maalauksellisiin elokuviin vaikka ihan eri lajissa liikutaankin. Ehkä se on jotain italialaista alitajuntaa 😉 Hildenin piirustus-näyttelyä en valitettavasti nähnyt mutta kirjasta oon ihaillut.

  4. markku sanoo:

    En tunne Dario Argenton elokuvia ollenkaan. Suomalaisin silmin sitä on kyllä havaitsevinaan sellaisen asian, että on olemassa italialainen alitajunta joka on jotain ihan muuta kuin suomalainen sielunmaisema. Mistä se sitten muodostuukaan. Ehkä italialaisesta kulttuurimaisemasta, joka on kovin toisenlainen kuin suomalainen kulttuurimaisema.

    Kadehdin Cucchin rohkeutta tai mutkattomuutta jolla hän käyttää niin tolkuttoman raskaita symboleja. Voisi luulla että niillä maalaa itsensä upoksiin, mutta ehkä onkin niin päin että raskaat symbolit ovat ajan mittaan käytössä rispaantuneet höyhenenkeveiksi. Joskin Cucchi maalaa symbolinsa mahdollisimman raskaina, ei siellä näy mitään mahdollisuutta tulkita pääkalloja tai mitään muutakaan Paul Osipovin tapaan ”köntteinä tilassa”. Cucchi kai on Andy Warholin vastakohta. Minä olen kylläkin aina halunnut nähdä Andy Warholin aiheet vääräoppisesti kristillisinä symboleina – ja tosi raskaina sellaisina: sähkötuolin ristiinnaulitun kuvana, dollarin setelit verirahana jne., mutta sehän on väärin tulkittu. Pateettisuuden Cucchi onnistuu kyllä välttämään yhtä hyvin kuin Warhol. Kai se on sitä ettei ole aneleva maalausten henkilökohtaisuudesta huolimatta.

  5. Mikko Kallio sanoo:

    Olin onnekas kun näin kummankin hienon Cucchin näyttelyn. Vuoden 1995 piirustusnäyttely Sara Hildenin taidemuseossa teki lähtemättömän vaikutuksen!

  6. markku sanoo:

    Piirustus on armoton ja hieno laji. Kun käytössä on vain päänuppi, paperi ja joku kynänpätkä, niin se kyllä erottelee. Minä olen sillä tavalla vanha niuhari, että vähän tökkii se että isoissa näyttelyissä pääasiaksi tulee erottuminen sellaisella huvipuistomeiningillä. Niin hirveästi tehdään sellaista elämystaidetta, jossa on isoja efektejä. Toimiihan se toki sellainenkin, jos taiteilijalla riittää paukkuja kunnon täräytykseen, mutta ihme juttu on että Cucchin introvertit pikku piirtelykset jäivät niin intensiivisesti monella mieleen siellä Sara Hildenillä. Siitä on sentään 14 vuotta aikaa.

  7. Mikko sanoo:

    Cucchi muistaakseni sanoi jossain haastattelussa, että hänelle piirros on merkki. Se on mielestäni aika osuvasti sanottu, kun puhutaan intuitiolla tehdyistä spontaaneista ja pienikokoisista kuvista. Piirtäminen on pienessäkin koossa aika ruummiillinen laji; ollaan tekemisissä ihmisen liikkumisen ja hetken kanssa. Ja alitajunnan, mutta ruumis on sen kanava ja liike sen ilmenemismuoto. Mutta kuvan ilmestyminen ”kuin tyhjästä” aina vain kiehtoo minua. Kyse on eräänlaisesta pyydystämisestä, kun piirros ensin vaanii ulottuvillä jossakin lähietäisyydellä. Onnistuneena lopputulos vangitsee jotakin olennaista ja tuttua elämästä, ehkä oudollakin tavalla. Sen kautta voi katsoa maailmaa ja itseään hiukan uudesta näkökulmasta. Ja sanat harvoin pystyvät sitä selittämään.

  8. markku sanoo:

    Yllättävä ajatus tuo että spontaanisti tehty kuva olisi merkki, paitsi ehkä sellaisessa mielessä kuin luolan seinään läiskäisty käden kuva, että olen olemassa ja otan hallintaan jotakin. Cucchin merkeistä kun ei millään tavalla käy ilmi mitä ne merkitsevät. Ehkä merkki tässä yhteydessä tarkoittaa nimenomaan hallintaan ottamista, että irrallaan karkuun juoksevat asiat on ”nähty” ja kirjattu, niin kuin kirkonrottaa leikkiessä, että pois piilosta ja päivänvaloon. Sitähän tietysti helposti lähtee lukemaan merkkiä niinkuin baarissa vessan merkkiä, että se ei ole abstrakti merkki sinänsä vaan jotenkin helposti luettavissa. Mutta ehkä Cucchi ajattelee, että piirros on merkki jo siinä että se ylimalkaan on olemassa. Vaikka merkin muoto vaihtelee, niin merkitys on aina sama: olen olemassa. En oikein muuten ymmärrä Cucchin piirustusta merkkinä. Leif Salmen joskus sanoi runoilijan roolista jotain sellaista, että runoilija seisoo vartiotornissa ja lähettelee sitten sieltä tiedonantoja.

    Ehkä Cucchi tosiaan käy kuin pyyntiretkellä ja kirjaa sitten saaliin kuviinsa. Ehkä se onkin kirjanpitoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *