Taidelätkää

Katsottiin sunnuntaina perheen ja ystävien kanssa Sara Hildenillä puolalaisen Wilhelm Sasnalin näyttely.  Vähän liian kiireisesti niinkuin poikien kanssa aina, joten Sasnalin videot jäivät näkemättä. Oli hoppu päästä hampurilaiselle ja elokuvateatteriin ”oikeisiin” elokuviin.

Väkeä oli näyttelyssä vähänlaisesti, niin kuin useimmiten silloin kun taiteilija ei ole entuudestaan tuttu. Sitäpaitsi Sasnal on ehkä jonkin verran hankala taiteilija. Ei kovin romanttinen ja väreiltään kalpeanpuoleinen. Yleisön puolella riemastuttavaa vastaanottokykyä edusti itäeurooppalainen pariskunta, joka oli tullut näyttelyyn viettämään yhteiselonsa 51-vuotispäivää. Olivat näyttelystä hyvin vaikuttuneita ja mies piti Sasnalia Kasimir Malevitsin veroisena mestarina. Mikäpä siinä.

Sasnalin maalaukset pitää nähdä oikeasti näyttelyssä. Valokuvissa niiden laatu ei pääse esille ja vaikutelma voi olla tylsän asiallinen ja ehkä maneerimainenkin. Sasnalin aiheet ovat milloin mitäkin, ja nopeasti vilkaistuna ehkä yhdentekevän tuntuisia.

Miksi siis näyttely Sara Hildenillä ja mistä johtuu Sasnalin maine? Sasnalin maalauksista tekee mieli sanoa, että ne ovat puhdasta maalausta. Niiden laatu syntyy maalaamisesta, siitä upeasta keinovalikoimasta millä öljyväri on levitetty kankaalle; siitä mitä maalataan ja mitä jätetään maalaamatta; välineenhallinnan ja rentouden yhdistelmästä. Sasnalin aiheet eivät ole yhdentekeviä, mutta maalauksista saa paljon irti vaikkei niiden aiheita liiemmin jäisikään pohtimaan. Sasnal maalaa tiukan suunnitelmallisesti, mutta silti jättää tilaa jonkinlaiselle jazz-improvisoinnille, eli sille, että teeman sisällä voi liikuskella irtonaisesti.

Loistoluokan maalarille on usein ominaista itseluottamus, loistava välineenhallinta, määrätietoisuus ja rentous. Sasnalilla on kaikkia näitä kykyjä. Sanoisin, että kun mikä tahansa näistä puuttuu, taiteilija putoaa kakkoskategoriaan. Kivoja maalauksia voi tietysti tehdä vaikka pelkän itseluottamuksen varassa, mutta kyllä tällaisia Sasnaleja kannattaa käydä katsomassa on sitä itse iso taikka pieni mestari tai vain ohikulkija.

Sama kykyjen yhdistelmä tuli sattumoisin vastaan illan olympiafinaalissa, kun USA ja Kanada kisasivat jääkiekon kultamitalista. Eipä pettänyt hermo kummaltakaan tiukassa tilanteessa, mutta ehkä määrätietoisempi voitti, toki kotiyleisön innokkaasti kannustamana.

Ehkä maalaamisesta oppii paljon jääkiekkoakin katsomalla. En tiedä käyvätkö jääkiekkoilijat taidenäyttelyissä, mutta siitä voisi olla hyötyä. Voihan olla, että Suomen pronssiottelumenestykseen siivitti käynti Leorardon anatomisten piirustusten näyttelyssä, joka näyttää olevan meneillään Vancouver Art Galleryssa.

Kategoria(t): Taidenäyttelyt. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *