Hommat hyvällä pohjalla?

Jos tapanasi on maalata levypohjalle – MDF:lle tai kovalevylle – kokeile P.E.R.Belle artin liitupohjustettua poppelilevypohjaa, voin suositella.

Paremmalle pohjalle teet parempia maalauksia. Parempia niistä tulee siksi, että hyvä pohja ottaa työskentelysi ystävällisemmin vastaan ja esittelee rähmäisemmänkin värisi parhain päin. Kallon sisällön kunto voi toki yleisesti ottaen vaikuttaa taiteen laatuun samalla tavalla kuin se vaikuttaa Suomen joukkueen olympiamenestykseen, mutta maalauspohjan laadulla on merkityksensä samalla tavalla kuin suksen luistollakin.
Belle artin poppelipohjat ovat täysin sileiksi pohjustettuja ja maalaustuntuma on äärimmäisen miellyttävä; sivellin luistaa hyvin ja öljyväri ottaa sopivasti kiinni. Akryyligessopohja ei ole koskaan samalla tavalla nautinnollinen.

En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan, että akryyligessopohjuste olisi jotenkin itsessään miellyttävä. Monen olen kuullut sen sijaan sanovan, että liitupohja se on pohjien pohja, mutta kun ei viitsi tehdä.

Olen itse käyttänyt MDF:ää öljymaalauspohjana toistakymmentä vuotta ja aina pohjustanut itse: levittänyt pohjustetta, hionut, levittänyt pohjustetta, hionut… mutta en ole itse koskaan saanut aikaan tällaista täydellisen sileää ja juuri sopivasti imevää pohjaa. Jos on ollut kiireempi päästä maalaamaan, olen läiskäissyt äkkiä pari kerrosta akryyligessoa ja ryhtynyt töihin – ja ollut sitten tyytymätön hätäisyyteeni. Pitää malttaa hioa ja hinkata. Olen käyttänyt levypohjaa juuri siksi, että haluan tasaisen pinnan. Joskus olen kokeillut melamiinilevyjä, joihin saa kyllä hyvän näköistä maalausjälkeä mutta ongelmana vain on, ettei niissä väri pysy kiinni. Alumiiniakin olen kokeillut ja niissä on sama juttu, näyttää hyvältä mutta tarttuvuus on aika huteraa. Pohjan pitää imeä.

Belle artin poppelipohjat sopivat toki myös tempera- ja akryylimaalaukseen, ja voivat olla kiinnostavia myös guassi- ja akvarellimaalarille.
Jos pidät himmeästä maalausilmeestä, jossa väri nousee upeasti esiin, tällaiselle suht imevälle pohjalle toimii hienosti maalinesteeksi Hardingin himmeä Resin-Oil Wax Medium joka sisältää mehiläisvahaa, dammaria, standöljyä ja tärpättiä. Se on siis perinteinen haarlemin maalineste johon on lisätty mehiläisvahaa. Periaatteessa sitä voi ohentaa tärpätillä, mutta en tekisi niin, koska sen koostumus on sellaisenaan optimaalinen. Ennen käyttöä vahamediumia pitää lämmittää hieman vesihauteessa. Hardingin vahamedium ei siis ole mattavernissa, vaan nimenomaan maalineste. Hardingin suositus on, että mediumia sekoitetaan öljyvärin joukkoon 5-10%. Todella hieno maalineste!

Sanonpa vielä millä pensselillä, kun vauhtiin pääsin. Minoan Roima, Ropotti, Ripakka ja Raketti-siveltimillä levität Hardingia poppelipohjalle oikein hyvin. Minun käytössäni ei ole vielä yksikään Minoa-sivellin hajonnut, levinnyt tai harottanut. Ne ovat mainioita käyttösiveltimiä yllättävän pienellä hinnalla, eli loisto-ostos. Mistäkö niiden hassut nimet? Lehmännimikalenterista. Pensselien nimet ovat useimmiten merkillisiä numerosarjoja, joten me halusimme poiketa kaavasta ja antaa Minoa-siveltimille oikeat kunnon nimet.

Öljymaalauksen – tai minkä vain maalauksen – pienet yksityiskohdat on kiva maalata Lineon näädänkarvasiveltimillä. Pikkupensselit eivät maksa kovin montaa euroa. Toinen hyvä öljymaalarin vaihtoehto pikkujuttuihin on Lineon tai Escodan pitkävartiset pienet pyöreät synteettiset siveltimet, jotka ovat näädänkarvaa napakampia.

Tässäpä siis menestysresepti. Kallo vaan kuntoon ja taideladulle!

Kategoria(t): Uutiset, Vinkkejä maalarille. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *