Lihaa luiden päälle

Öljymaalauksen periaate lihaa luiden päälle tarkoittaa sitä, että maalataan rasvaista rasvattoman päälle, jolloin värin tarttuvuus on hyvä. Paistinpannua käyttäessäsi toimit päinvastoin. Rasvatilkka pannulla estää ruokaa tarttumasta kiinni.

Rasvaista rasvattomalle-periaate on hyvä pitää mielessä myös eri tekniikoita yhdistellessä. Voit maalata öljyvärillä vesiliukoisen värin päälle, mutta et toisin päin.

Periaatteen voi ajatella myös niin, että alle maalataan ohuesti ja päälle paksummin. Ohuen öljyvärikerroksen sideainemäärä – siis öljymäärä – on pienempi.

Katso rusinaksi kuivuneita värinokareita paletillasi. Öljyväri kutistuu kuivuessaan. Kun puhkaiset kuivahtaneen näköisen värinokareen, sisältä saattaa paljastua märkää väriä. Jotkut värit, pigmentistä riippuen, kuivuvat joutuisasti, jotkut hitaammin. Jos maalaat paksun, vielä osittain märän värikerroksen päälle ohuelti jollain nopeasti kuivuvalla värillä, värikerrokseen syntyy halkeamia, koska alla oleva väri elää vielä päällemaalauksen kuivuttua. Päällemaalaus pitäisi siis tehdä joko märkää märälle, jolloin öljyväri tarttuu kunnolla alla olevaan kerrokseen, tai sitten kuivuneen värin päälle.

Maalauksen aluskerrosten kuivumista saat joudutettua sillä, että maalaat ohuesti. Dammari puolestaan jouduttaa maalinesteen kuivumista, ja tietysti myös se, että maalinesteessä on nuukemmin öljyä. Voit myös valita aluskerrokseen nopeasti kuivuvia värejä tai edistää värin kuivumista sekoittamalla hitaasti kuivuvaan väriin jotain nopeasti kuivuvaa. Kadmium- ja kobolttivärien nopeaa kuivumista on perinteisesti hyödynnetty tässä tarkoituksessa. Kikka toki edellyttää sitä, että käytät aitoa pigmenttiä sisältävää väriä, etkä hue-sävyä. Harrastajavärisävy voi tosin toimia tilanteessa ikään kuin vahingossa, väriin lisätyn kuivikkeen takia. Harrastajaväreissä kadmiumit korvataan tavallisimmin naftolipunaisilla ja hansakeltaisilla, jotka eivät sinänsä ole nopeasti kuivuvia. Kobolttisinisen korvikkeena käytetään usein ultramariinin ja jonkin valkoisen sekoitusta.

Jos taas haluat työskennellä pitkään märkää märälle, käytä hitaammin kuivuvia värejä ja jätä dammari pois. Voit myös käyttää maalinesteessä jotain hitaammin kuivuvaa öljyä, esimerkiksi unikkoöljyä. Unikkoöljy on sävyltään pellavaöljyä vaaleampaa, ja sopii sen vuoksi loppuvaiheen työskentelyyn. Sävyt pysyvät kirkkaina ja voit viritellä viimeisiä yksityiskohtia pitempään.

Työskentelysi ehkä usein jakautuukin juuri näin, tai ainakin toivot niin – haluat nopeasti kuivahtavia pohjasävyjä, ja loppua kohti työskentelet hitaammin viritellen.

Siitä, että aluskerrosten on syytä olla ohuita, seuraa jokseenkin luontevasti että alusmaalaukseen tulee käytettyä peittävämpiä pigmenttejä, jolloin valkoisen maalauspohjan saa peittoon ohuellakin maalaamisella. Useat hyvin peittävät pigmentit ovatkin kuin tilauksesta vähäöljyisiä ja joutuisasti kuivuvia, ja sopivat hyvin aluskerroksiin.

Eräällä tavalla väriaineiden omat ominaisuudet johtavatkin maalaamaan oikeassa järjestyksessä. Väriä kuluu melkoisesti, jos yrität saada pohjaa peittoon hyvin öljypitoisella kuultovärillä, joten kenties tulet kokeilleeksi jotain toista vaihtoehtoa. Puhun tässä nimenomaan taiteilijaväreistä, harrastajaväreihin tämä kirjoitus ei juuri päde; ne ovat käytännössä lähinnä kuultovärejä, koska niiden modernit synteettiset pigmentit sattuvat olemaan luonteeltaan läpikuultavia. Joihinkin harrastajavärien sävyihin, silloin kun se on tarpeellista, lisätään titaanivalkoista peittokyvyn lisäämiseksi.

Peittävän sävyn päälle voit laseerata kuultavin sävyin. Esimerkiksi jollakin kadmiumkeltaisella maalattu tasainen väripinta voi antaa huomattavasti tanakampaa potkua kuultavasti maalatuille punaiselle kuin pelkkä valkoinen gessopohja. Yhdistelmä kadmiumkeltainen – naftolipunainen voi luoda kadmiumpunaista vastaavan sävyn, mutta elävämmän näköisenä. Toisin päin toimiminen ei niin mieleen juolahdakaan, siis että maalaisit alle ilmavin kuultosävyin ja sitten muuraisit koko roskan jollain peittosävyllä umpeen. Paitsi tietysti silloin, jos haluat maalata pieleen menneen jutun jemmaan. Siinäkin tapauksessa suosittelisin ensisijaisesti tärpättipesua: ota tärpättiä rättiin ja pyyhi mokaksi mennyt turaaminen pois.

Viimeisenä maalattaviin yksityiskohtiin tarvitaan usein taas peittävyyttä. Jos alla on lasyyreja, anna niiden kuivua rauhassa. Viivamainen tai shumrattu peittävästi maalattu juttu (Nanna Suden tapaan) elävästi läpikuultavalla taustalla toimii useimmiten oikein hyvin, kun alla oleva väri pilkistää siveltimenvetojen välistä. Ohuesti tumman kuultovärin päälle maalattu vaalea peittoväri voi myös luoda ihan hyvän samean fiiliksen – maitolasi-efektin – jos sellaista sattuu tarvitsemaan. Näitä kannattaa kokeilla.

Tällaisesta kahden värin yhdistämisestä eri maalaustavoilla löytyy yllättävän monen näköisiä variaatioita, joilla ilmaiset ihan erilaisia asioita. Maali on muutakin kuin vain joku sävy. Maalaamisen taito on olennaisesti aineen ominaisuuksien hyödyntämistä. Yksi tapa päästä jyvälle aineen ominaisuuksista on kokeilla erilaisia värin levittämisen tapoja. Hyvä harjoitus voi olla, että rajoitat paletin vain muutamaan väriin ja koitat niiden yhdistelyssä mahdollisimman monenlaisia tapoja: lasyyreja, optisia sekoituksia, ohutta ja paksua värikerrosta, peittävää ja kuultavaa, valkoisella taittamista. Ei ole muutenkaan haitaksi huijata itsensä outoihin kokeiluihin; poimi vaikkapa värilaatikostasi täysin sattumanvaraisesti kaksi hyvin peittävää ja kaksi laseeraavaa väriä ja niiden lisäksi sinkki- ja titaanivalkoista, ja maalaa niillä. Kuultavan luonteiseen väriin saat lisää peittävyyttä kun sekoitat siihen hieman titaanivalkoista. Sinkkivalkoinen ei lisää peittävyyttä, mutta vaikuttaa sävyyn.

Välihuomautuksena on sanottava, että huokeat harrastajalaatuiset värit tuppaavat häivyttämään perinteisen tuntuman siihen, että kullakin pigmentillä on oma luonteensa. Sillä harrastajavärien ominaisuudella on oma tarkoituksensa. Vasta-alkajaa helpottaa, kun tuubit eroavat toisistaan lähinnä vain siten, että niissä on erivärisiä maaleja. Lähtöoletus on, että niitä käytetään lähinnä alla prima, yhdellä istumalla, eikä tavoitella monimutkaisempia maalaussuorituksia. Vanhemmat maalausoppaat eivät tiedä tästä asiasta mitään. Niinpä vanhojen maalausopas-klassikoiden lukija joutuu helposti hakoteille. Kirja ehkä kertoo, että tätä väriä kuuluu käyttää näin ja tuota ei saa käyttää noin, ja sitten maalarilla on kuitenkin paletillaan jotain mistä kirja ei kerro mitään, vaikka tuubien kyljessä lukevat värin nimet ovatkin kirjasta tuttuja. Käytäntö, että moderneja pigmenttejä myydään perinteisten pigmenttien nimisinä hue-maininnalla varustettuna, on ehkä huono, mutta minkäs teet, siitä on muodostunut vakiintunut tapa.

Jotkut pigmentit vaativat sideaineekseen enemmän öljyä, jotkut vähemmän. Vaihteluväli on suuri. Karkeasti ottaen vähäöljyiset värit kuivuvat nopeammin, mutta se ei kuitenkaan ole sääntö. Sinkki- ja titaanivalkoiset kaipaavat vain vähän sideainetta, mutta kuivuvat silti hitaasti. Yksi lyijyvalkoisen hyvistä ominaisuuksista on nopea kuivuminen. Lyijyvalkoisella ei ole muita huonoja ominaisuuksia kuin myrkyllisyys.

Kuten sanoin, olisi hyvä pyrkiä käyttämään aluskerroksissa vähemmän öljyä sisältäviä värejä. Samalla pitää kiinnittää huomio maalinesteeseen, ei sekään saa ensimmäisiä värikerroksia maalatessa olla kovin öljyistä. Värin kuivumisaika taas on enemmän ajankäyttökysymys. Nykyihminen on kiireinen, ja sen vuoksi värinvalmistajien enemmistö lisää kaikkiin öljyväreihin kuivikkeita. Michael Harding on kompromisseja välttelevä jäärä, ja valmistaa värit kuivikkeita lisäämättä. Se on erittäin hyvä asia, mutta edellyttää myös maalarilta vakavaa asennetta toimia oikein.

Vähäöljyisiä, hyvin peittäviä värejä ovat esim. nämä (Michael Hardingin listan mukaan):

- titaanivalkoinen (hitaasti kuivuva)

- Unbleached Titanium Dioxide (eli Buff Titanium) (nopeasti kuivuva, vaikka titaania onkin)

- napolinkeltainen (kuivuu nopeasti)

- kromioksidivihreä

- kadmiumkeltaiset

- kadmiumpunaiset

- seruleenisininen

- sinooperi (aito)

Kobolttivärit sisältävät vähän tai keskinkertaisesti öljyä, peittävät keskinkertaisesti ja kuivuvat ripeästi.

Maavärit ovat öljymäärältään keskinkertaisia ja yleensä puoliläpikuultavia. Ne kuivuvat nopeasti. Maavihreä on öljyinen ja läpikuultava, mutta kuivuu silti nopeasti. Transparentit rautaoksidipunainen ja –keltainen ovat keskinkertaisen öljyisiä ja kuivuvat nopeasti.

Orgaaniset värit ovat hyvin öljyisiä, läpikuultavia ja yleensä myös hitaasti kuivuvia. Hidas kuivuminen ei ole suuri haitta silloin kun niitä käytetään siihen, mihin ne parhaiten sopivat; ohuisiin lasyyreihin tai pieninä määrinä sävyttämään jotain toista väriä. Modernit orgaaniset värit ovat sävytysvoimaltaan ylivoimaisen tehokkaita.

Parhaat lasyyrivärit löytyvät näistä orgaanisista väreistä:

- Yellow Lake (kuivuu hitaasti)

- intiankeltainen

- Scarlet Lake

- ftalosyaniinisininen ja –vihreä (kuivuvat öljyisyydestään huolimatta nopeasti. Myös viridian käyttäytyy samoin.)

- preussinsininen (nopeasti kuivuva)

- Crimson Lake

- permanenttioranssi

- naftolipunainen

- alitsariini (kuivuu hitaasti)

- magenta

- kinakridoni

Ultramariini on hyvä keskinkertaisen öljyinen ja keskinkertaisesti kuivuva lasyyriväri.

Mustat ovat öljyisiä ja kuivuvat keskinkertaisesti.

 

Älä asennoidu edellä kerrottuun sääntökokoelmana, vaan omaksu periaate ja käytä omaa järkeäsi. Lyhyesti sanottuna: maalaa alle ohuesti ja päälle paksummin. Tämä periaate pätee riippumatta siitä, käytätkö harrastaja- vai taiteilijavärejä.

 

 

 

 

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>