Kiiltoa pintaan

Asiakas kyseli öljymaalauksen vernissauksesta, että millä litkulla ja miten, koska hänellä oli kertamaalauksena tehty työ joka oli himmeäkiiltoinen, ja asia vaivasi.

Vernissa toimii maalauksen pinnalla lasimaisena kalvona jonka perimmäinen tarkoitus on suojata työ likaantumiselta ja hiertymiltä. Se myös lisää maalauksen kiiltoa. Siinä on myös se ajatus, että konservaattori voi aikanaan poistaa likaantuneen vernissakerroksen ja vot, alla on jäljellä puhtaana pysynyt öljymaalaus jonka päälle voi vetää uuden vernissan.

En kauheasti suosittelisi sitä, että hyvin himmeäkilltoista maalausta lähtisi vernissauksella jälkikäteen muuttamaan kiiltäväksi. Tuloksena voi olla epämiellyttävä yllätys, maalaus ehkä näyttikin paremmalta himmeänä. Toisekseen vernissaa ei pitäisi levittää kuin hyvin ohuena kerroksena. Helposti käy niin, että hyvin himmeä maalaus tarvitsee melkoisen vernissakylvyn ennen kuin se muuttuu kiiltäväksi.

Vernissaukseen on perinteisesti käytetty tärpätillä ohennettua dammarhartsia. Voit käyttää valmista pullotettua dammaria sellaisenaan tai ohentaa sitä hieman ranskalaisella tärpätillä tai Umtonin pudistetulla tärpätillä. Hajuton tärpätti ei sovi, koska dammari liukenee siihen huonosti. Hyvä vaihtoehto on Daler-Rowneyn synteettinen Picture Varnish, jonka etu on se että se on täysin kirkasta, eikä kellertävää niinkuin dammari. Tiedetään, että dammari kellastuu ajan mittaan jonkin verran. Synteettisestä hartsista ei ole vastaavaa pitkän aikavälin kokemusta, mutta oletettavasti synteettinen hartsi on kuitenkin kohtalaisen luotettavaa.

Mutta ylimalkaan, jos tavoittelet kiiltävää ilmettä, käytä vähemmän imevää maalauspohjaa ja sellaista maalinestettä joka tuottaa kiiltoa. Kysyjä oli käyttänyt maalinesteenä ainoastaan tärpättiä. Tärpätti tuottaa nimenomaan himmeää pintaa, eikä sitä pitäisi käyttää sellaisenaan vaan maalinesteeseen on aina syytä lisätä myös öljyä. Umtonin maalineste I sisältää safloriöljyä, standöljyä ja kylmäpuristettua pellavaöljyä ja tuottaa maalaukseen jo selvästi kiiltävämmän pinnan. Umtonin maalineste II sisältää standöljyä ja dammarhartsia, ja on nopeammin kuivuvaa. Jos maalaat työn ns. kertamaalauksena, eli haluat että maalikalvo pysyy pitempään työstettävänä, käytä ensinmainittua, mutta jos käytät lasyyreja eli maalaat kerroksellisella tekniikalla, valitse jälkimmäinen. Vastaavat litkut voit tietysti sekoittaa myös itse, jos haluat.

Umtonin Magistral varnish on erityisen kovaa, emalimaista kiiltoa luova kopaalivernissa.  Se on kongolaisen kopaalihartsin ja dammarin sekoitus, jota on kuitenkin syytä käyttää melko niukasti, koska kopaalilla on taipumus tummua.  Tummien värien yhteydessä asiasta on vähemmän haittaa.  Aine on sinänsä mielenkiintoinen reliikki, kopaalivernissaa kun ei juuri kukaan muu enää valmista.

magistral-varnish1

Kerrosmaalaukseen kiilto sopii hyvin. Kiiltävät värikerrokset tuntuvat päästävän valoa lävitseen paremmin. Vanhojen mestarien työt eivät siis ole kiiltäviä pelkästään siksi, että kiiltävyys on hienoa.

P.E.R. Belle artin öljypohjustetut kankaat ovat vähemmän imeviä ja omiaan luomaan kiiltävämpää ilmettä. Lähinnä ne ehkä sopivat muotokuvamaalaukseen jossa kaivataan luistavuutta. Muotokuvamaalari valitsee todennäköisesti hitaasti kuivuvan maalausaineen, joka antaa aikaa tuumailuun.

Kiiltävyyden suosio katosi maalaustaiteesta modernismin myötä, mikä johtunee yksinkertaisesti siitä, että työt tehtiin nopeasti kertamaalauksena eikä enää tavoiteltu lasyyrien luomaa tilan tuntua. Tykö Sallisen imevälle liitupohjusteelle maalatut himmeäkiiltoiset työt näyttäisivät älyttömiltä jos niiden pintaan vedettäisiin korkeakiiltoinen vernissaus. Sallisen väri näyttää mehevältä ja rämäkältä juuri siksi, että se on nähtävissä sellaisenaan, ilman vernissankiiltoa.

Nykyisin tavanomaisin, ja harrastajien lähes yksinomaan suosima maalaustapa on kertamaalaus akryylipohjusteella pohjustetulle valmispohjalle. Maalaustapa tuottaa sellaisenaan himmeähkön ilmeen, eikä siinä oikeastaan ole perustetta vernissaamalla väkisin luodulle kovemmalle kiillolle.

Väärinmaalaus on kylläkin aina sallittua. Kiasmassa oli pari vuotta sitten amerikkalaisen Julian Schnabelin näyttely, jossa oli esillä joitakin oikein komeita väärinmaalattuja kiiltokuvankoreita muotokuvia. Schnabel oli maalannut ne aika spontaanin näköisinä täysin himmeäkiiltoisina rykäisyinä, ja sitten niiden päälle oli vedetty erittäin paksu, todella kiiltävä emaljointi. Isot työt oli kehystetty muhkeisiin kultakehyksiin, mikä sai ne näyttämään aika riemastuttavan ilkikurisilta. Samantapainen kikka oli muistaakseni joskus ruotsalaisella Max Bookilla joka veti maalaustensa pintaan erittäin kovakiiltoista venelakkaa.

Eli saat kyllä katsojan hyvälle tuulelle jos yhdistät kiiltoa ja ekspressiota, mutta jos tavoittelet jotain muita tunnetiloja, kannattaa ehkä jättää vernissaus vähemmälle.

Kategoria(t): Vinkkejä maalarille. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *