Sulaa rakkautta

Tampereen Patosillan kaiteeseen kiinnitetyt lemmenlukot katosivat mystisesti toukokuussa. Arvoitus ratkesi Pirkanmaan 5. triennaalin avajaisissa Tampereen TR1-taidehallissa. One Love-taiteilijaryhmä oli sulattanut lukot taideteokseksi.

Teos on aiheuttanut runsaasti keskustelua. Paheksujia on enemmistö. Ymmärtäjät ovat enimmäkseen niitä, joiden mielestä lukot sillankaiteessa ovat lähinnä ilkivaltaa. Feministisessä aikakauslehti Tulvassa Pieta Hyvärinen näkee kuitenkin teoksessa feministisen pointin, joka on ehkä huomionarvoinen; Hyvärinen kysyy minkälaista rakkauskäsitystä rautainen lukko lopulta symboloi.

Mutta aika vahvasti närkästynyt olen. Jos nyt ihmiset haluavat kiinnittää lukkoja sillan kaiteeseen sitoutumisen merkiksi, niin mielellään sitä kunnioittaisin. Saahan niitä romanttisia paikkoja olla. Sillan kaiteessa lukot ovat jokainen erikseen ja kaikki yhdessä, ja ajan mittaan aikakerrostumina. Pia Hyvärisen mielestä ”oman elämän suuren rakkauskertomuksen symbolina toimivan uniikin rakkauslukon sulattaminen yhteen muiden samanlaisten lukkojen kanssa sulattaa myös illuusiota kertomuksen ainutlaatuisuudesta”. Minun mielestäni lukot toimivat riittävästi niin jo kaiteeseen kiinnitettyinä. Lukkojen ideahan on juuri se, että niitä on paljon ja se oma lukko lopulta katoaa massaan. Se on siellä, kuuluu joukkoon ja luo yhteistä ideaa, ja on silti erillinen. Toisekseen, haluaisiko joku ylimalkaan sulattaa illuusiotaan oman elämänsä kertomuksen ainutlaatuisuudesta, ja miksi? Jokainen haluaa kuulua joukkoon mutta ei kuitenkaan sulaa siihen.

Lukot kaiteessa ovat aina nähtävänä ja niiden ääreen voi palata, jos ne siellä saavat olla. Puhe siitä, että lukkojen kiinnittäjillä ei ole niihin oikeuksia ja niitä voi toinen käyttää halutessaan on melko merkillistä juristeriaa. Toiselle arvokasta voisi ihan yksinkertaisesti vain kunnioittaa. Entä sitten, että idea on tuontitavaraa? Sitä universaalimpi asiahan se silloin on, kun samanlaisia siltoja löytyy muualtakin.

Triennaalissa nähty teos ei minun mielestäni onnistunut luomaan mitään sellaista ajatusta, jota kaiteeseen kiinnitetyt lukot eivät jo sinällään sisältäneet. Teos oli ruma möhkäle, joka näyttelytilan nurkassa tuntui luovan ympärilleen epäpaikan. Se näytti metalliromulta romuttamon takapihalla.

 

 

 

 

 

 

 

Minun mielestäni taiteen suunnan pitäisi olla enemmäksi; olla enemmän kuin lähtökohtansa. Ehkä lukkojen ripustajilta olisi tullut enemmän ymmärrystä, jos taiteilijaryhmä olisi muuntanut lukot joksikin erityiseksi, oivaltavaksi, paremmaksi, kauniimmaksi ja arvokkaammaksi yhteensulautumaksi. Vaikka, olisiko sekään tarpeellista? Lukkojen tarkoitus on se, että ne ovat lukkoja kaiteessa, symboloimassa yhdessä oloa. Sehän riittää hyvin. Nyt oli sellaisesta, minkä luomiseen kellä tahansa on ollut lupa ilokseen osallistua, luotu esteettistä mielenkiintoa vailla oleva, yhtä näyttelyä varten tehty ankean näköinen metallikuutio näyttelysalin nurkkaan. Viestinään, että olettepa naiiveja näiden lukkojen ripustelijat. Näyttelyssä Patosillalla kulkijoita vähäisempi ihmismäärä voi sitten hieroa älynnystyröitään rakkauden mysteerin äärellä, jos jaksaa. Minne teos näyttelystä päätyy? Taiteilijoiden varastoon vai kipataanko se jonnekin Tampereen puistoon kaupungin rumimmaksi veistokseksi? Raahataanko se takaisin Patosillalle ihmisten kompasteltavaksi? Sulatetaanko se uudelleen ja kierrätetään joksikin muuksi?

Näyttelyn kuraattori Veikko Halmetoja väittää, että teos pyrkii korostamaan, että rakkaus on universaali tunne, eikä se ole henkilöriippuvaista. Kyllä nyt Veikolla pätkii. Väittäisin, että rakkaus on nimenomaan henkilöriippuvaista. Ei se universaali mitään tunne.

Ei kyllä oikein irtoa pointseja täältä tälle teokselle.  Ehkä olen kuitenkin väärässä, Aamulehden kyselyssä vastaajien (peräti 3000) enemmistö oli sitä mieltä, että lemmenlukkotempaus oli hyvä juttu.  Ehkä en nyt tajua jotakin.

 

 

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Sulaa rakkautta

  1. Juha-Pekka Kuusela sanoo:

    Harvinaisen mautonta ja ennenkaikkea minusta tämä oli sitä ilkivaltaa tämä taideteos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *