Ukkopojat

Näinhän se aina menee. Juuri kun olin hyrissyt omaa tyytyväisyyttäni näyttelyni ripustukseen, niin sitten juuri siitä asiasta tulee kriitikolta sanomista. Otso Kantokorpi kirjoittaa Alaston kriitikko-blogissaan näyttelystäni muuten myönteisesti mutta moittii sen ripustusta. Otso olisi kaivannut tauluriviin jotain jippoa tai rytmiä. Omasta mielestäni ripustuksen oivallisen salavihkainen jippo oli vissiin sitten turhankin hienovarainen.

Samassa Otso kirjoittaa myös Paavo Paunun ja Petri Hytösen näyttelyistä. Otso piti kummastakin, ja niin minäkin. Paavon näyttely oli peräti kahdessa paikassa Helsingissä yhtäaikaa: galleria Sculptorissa sekä Korjaamo-galleriassa. Sculptorissa veistokset ja Korjaamossa maalaukset. Maalari-Paunu on kuvanveistäjänä ilahduttavan vääräoppinen – ja oikeastaan samoin myös maalarina; kumpaankin kuvan tekemisen lajiin Paavo suhtautuu aika kivasti konventioita kaihtaen ja silti varsin vakuuttavin tuloksin. Tekee mieli sanoa, että Paavon veistokset ovat uutta kuvanveistotaidetta, sikäli kun eivät ne lajin perinteisimpiä hyveitä niin kovin nuukasti pyri toteuttamaan. Joskus edelleenkin törmää sellaiseen murehtimiseen, että taiteilija tuskailee sitä ettei perinteisillä taiteen tekemisen välineillä ole enää merkitystä, kun kaikki voidaan tehdä uusilla teknisillä vimpaimilla paremmin. Miten naiivi ajatus, sanoisin! Väline ei tee yhtään mitään, se vain on. Taiteilijan asia on luoda sisältö, ja sisältö kyllä ohjaa valitsemaan oikean välineen. Maalaus, veistos, video tai käsitehässäkkä – väliäkö hällä. Paavo oli keräillyt erilaisia kiinnostavan näköisiä puunkarahkoita ja lisäillyt niihin välillä pieniä ja joskus suurempia veistoksellisia elementtejä, tai toisinaan maalaillut niihin erilaisia pikku juttuja. Ihan vakuuttavaa nykytaidetta voi tehdä samoin menetelmin kuin mökin ukko tekee pahkaveistoksia.

Rakas vesivärittäjä-kilpakumppanini Petri Hytönen oli tyylinsä mukaisesti suurellinen galleria Heinon näyttelyssään. Petrin Suomi-ilmiö-nimisen näyttelyn aiheena oli tietysti koko Suomi. Hienoja töitä, niinkuin Petrin työt tapaavat yleensä olla. Minua viehätti erityisesti muutama herkkä työ, kuten Savusaunan polunvartija, jossa enkeli seisoskelee suojelemassa saunapolkua. Aihehan ei varsinaisesti ole ainakaan äkäisimmän ja teoreettisimman nykytaiteen kärkipään suosikkeja. Douze points myös Pedrolle.

 

 

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *