Netin keskustelupalstoja seuratessa

huomaa toisinaan raivokastakin keskustelua siitä, missä määrin mitkäkin värit ovat myrkyllisiä.

Taiteen tarkoitukseen käytettävät maalit eivät ole erityisen mystillisiä keitoksia. Maalit koostuvat pigmentistä ja sideaineesta. Pigmentti on jauhomaista ainetta ja jotta se saataisiin tarttumaan johonkin maalausalustaan, tarvitaan jotain mielellään tahmeaa ja tarttuvaa ainetta joka sekoitetaan pigmentin kanssa. Hyvä sideaine tarttuu, kuivuu ja pysyy kuivuttuaan kohtalaisen muuttumattomana – mieluiten mahdollisimman pitkän ajan.

Varhaisina aikoina pigmentteinä käytettin mitä maastosta saatiin; rautapitoista savea jota nykyisin kutsutaan okraksi; poltettuja eläinten luita, nykyiseltä nimeltään norsunluumusta. Kaikkein varhaisimmat pigmentit ovat edelleen käytössä aivan yleisesti. Minoan pigmenttivalikoimassa niillä on pääosa. Sideaineena käytettiin ehkä verta, rasvaa, maitoa, mehiläisvahaa tai lintujen munia. Kolme jälkimmäistä tunnetaan nykyisin kaseiinitemperan, enkaustiikan ja munatemperan sideaineina.

Nykyisin tutuimmat tekniikat ovat öljyväri, akvarelli ja akryyliväri. Öljyvärin yleisin sideaine on pellavaöljy, akvarellivärin sideaineena käytetään tavallisesti arabikumia ja akryyliväreissä akryylimediumia, joka on synteettinen polymeeri.

Huokeampien öljy- ja akryylivärien jatkeaineena käytetään usein alumiinihydraattia, joka on ikäänkuin näkymätön pigmentti. Se on valkoinen myrkytön aine, joka voisi käyttää pigmenttinä jos se ei olisi peittokyvyltään hyvin heikkoa.

Vesiväreihin tarvitaan arabikumin lisäksi glyseriiniä (tai hunajaa), joka parantaa värin irtoavuutta.

punainen-vihrea

Maalien vaarallista ainetta ovat pigmentit. Huokeammissa harrastajille tarkoitetuissa väreissä ei käytännössä näe koskaan myrkyllisiä pigmenttejä, koska sattumoisin ne muutamat myrkylliset pigmentit ovat varsin kalliita. Myrkyllisiä pigmenttejä ovat lyijy-, kadmium- ja kobolttivärit. Harrastajalaatuisten värituubien kyljessä lukee kyllä usein kadmium tai koboltti, mutta sen perässä on sana ”hue”, eli sävy, joka tarkoittaa että väri vastaa sävyltään arvokasta väriainetta, mutta on valmistettu jostain muusta pigmentistä.

Harrastajalaatuisista väreistä on tuskin mahdollista saada myrkytystä. Kalliimmat taiteilijavärit sen sijaan voivat olla oikeasti vaarallisia. Yleensä vaarallisissa värituubeissa on pääkallon kuva. Yksinkertainen nyrkkisääntö on että myrkky maksaa. Kaikkein myrkyllisimmät värit ovat myös kalleimpia.

Allergiaa maalit voivat kyllä aiheuttaa. Öljyvärin ongelma on ohenteena käytettävä tärpätti. Tärpätti muodostuu ongelmaksi sekä maalarille että maalaukselle jos sitä käyttää kovin paljon. Sitä ei kuulu käyttää paljon. Maalinesteen määrän pitäisi olla enintään 5 – 10% maaliaineen määrästä. Maalinesteen ei pidä olla pelkkää tärpättiä. Maalineste voi olla esim. tärpätin ja pellavaöljyn seos suhteessa 1/1. Tärpättinä voi käyttää hajutonta tärpättiä. Siveltimet voi pestä ruokaöljyllä.

Jotkut ovat allergisia öljyvärille, jotkut akryylivärille, jotkut kummallekin. Aika moni ei ole allerginen kummallekaan. Kolmas vaihtoehto on vesiliukoinen öljyväri, jolla välttyy tärpätin käytöltä. Neljäs vaihtoehto on tempera. Erilaisia temperaemulsiovaihtoehtoja on lukuisia. Viides vaihtoehto on vesiväri.

Jos huomaat herkistyväsi jollekin tietylle pigmentille, älä käytä sitä. Nykyisin värivalikoimaa on olemassa niin paljon, että tuskin kenenkään taiteilulle on kohtalokasta jonkin yhden värin puute.

Taidemaalit ovat aika erilainen asia kuin teollisuusmaalit, joilla pitää olla joitakin erityisiä ominaisuuksia. Taidemaalauksessa käytettävät värimäärätkin ovat hyvin pieniä, joten kovin suurta terveyshaittaa ne eivät yleensä aiheuta.

Kategoria(t): Uutiset, Vinkkejä maalarille. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *