Onko yätyästä hyätyä?

Pitkiksi menee illat. Näyttely jonka vissiin lupasin itselleni enimmältään valmistuvaksi jo syksyn puolella on vielä pahasti levällään. Näin se tuppaa menemään aina. Taisin asian todetakin tällä foorumilla jo kevätpuolella, näyttelyn tekoa aloitellessani. Usein väitän, etten stressaa näyttelyntekoa kovin raskaasti mutta taidanpa puhua siinä palturia. Aina se on jonkinmoista ähellystä ja vääntoä. Muutamana yönä olen maalannut tieten tahtoen sillä tavalla aivot yösäädöllä, että ajatus on jo mukavasti nukkumatin puolella. Olen huomannut sen joskus hyödylliseksi, kunhan osaan lopettaa ennenkuin motoriikka alkaa hoiperrella. Tyhmää saa olla muttei sotkuista. Tunnen kyllä montakin maalaria joilla on päinvastainen ajattelun tapa.

Teen ihan määrämittaista hommaa. Näyttelyn ydinjutuksi tulee yksitoista vakioarkin kokoista akvarellia. Miksi yksitoista? Siksi, että suunnittelemilleni seinille menee yksitoista työtä ja minulla on siksi tähän projektiin varattuna niin monta Meiratin pellava-arkkia. Äitini kysyi että eikö ole mokavaraa. Ei ole, en tykkää semmoisesta. Tykkään vesivärimaalauksesta siksi, että siinä on tarpeen asettaa itselleen mokakielto. Maalatessa ei saa mitään jemmaan. Mokakiellon lisäksi olen kylläkin asettanut itselleni mokapakon. Piirrän ja sommittelen sillä tavalla höpsistisen päättömästi, että homma aina näyttää jotenkin holtittomalta. Miksi niin? Siksi kun se on kivaa eikä kukaan ole tullut kieltämään.

Kävin viime viikolla Viggo Wallensköldin työhuoneella katsomassa Viggon uusia Pirkanmaan Triennaaliin tulevia töitä. Viggon triennaalihomma tulee Tampereen Lenin-museoon. Voin näin ennakkoon luvata että kannattaa mennä katsomaan. Junarataakin ihailtiin. Viggolla on työhuoneellaan helkutin hieno sellainen. Samanlaisen kun saisi!

Viggo on työskentelyn tavaltaan toista maata kuin minä. Valmista oli runsaasti yli tarpeen jo hyvissä ajoin. Viggo voi tehdä lopulliset teosvalinnat tilanteen mukaan. Hienoja töitä! Eri teoskombinaatioista tuntui pusertuvan varsin erilaisia sisältöjä, vaikka näyttelyn perusidea oli hyvin selkeä.

Mutta tietyllä tavalla Viggonkin homma oli akvarellimaista. Viggollakin oli selvä mokakielto. Suurin maalaus oli varsin kepeästi maalattu, sillä asenteella että mussuttaa ei saa yhtään. Tai ehkäpä siinäkin oli mokapakko: ekspressiivisellä asenteella ei voi taata täyttä kontrollia. Maalaukseen tulee väistämättä jotain epäselvästi artikuloitua. Eräässä Viggon työssä epäselvä artikulointi sai aikaan vavahduttavan tunnelman. Traaginen aihe yhdistettynä mollamaijamaiseen toteutukseen loi maalaukseen täysin yllättäviä tulkinnan kerroksia, joista tuntui muodostuvan maalauksen varsinainen ydinsisältö. Siinäpä se, hieno ennakkosuunnittelu ja fundeeraus ei takaa mitään. Etukäteen pohtimaton enimmäkseen tahaton viattomuus yhdistyneenä maalauksen kauhistuttavaan aiheeseen olikin se yhtäkkiä se asia, miksi tuonkin maalauksen kuuluu olla olemassa. Ikäänkuin sattumaa koko juttu. Sitä sattumaa vain ei saa sinne maalaukseen muuten kuin sattumalle antautumalla; sille pitää jättää ovi auki.

Tässä kai on maalaamisen ja ylipäätään taiteen tekemisen lumo ja kauheus; pitää mokata ja olla mokaamatta yhtä aikaa. Pitää avata ovi yhdenlaisten virheiden syntymiselle ja kontrolloida toisaalla. Täytyy olla päättäväisesti suurpiirteinen. Täytyy olla täysin ja ei ollenkaan tajuissaan.

Minusta sellainen on aika kivaa. Nupit kaakkoon.

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta kohteessa Onko yätyästä hyätyä?

  1. Juha-Pekka Kuusela sanoo:

    50×70 lienee se vakiokoko ?

  2. markku sanoo:

    50 x 70 on minulle vakiokoko. Usein muita kokoja ei arkkeina olekaan tarjolla. Meirat tosin tekee neljää arkkikokoa ja neljää paksuuttakin.

  3. Juha-Pekka Kuusela sanoo:

    Markku: eipä niin siitä päättelin. ja minusta isoin kätevä noh pienistä töistä tykkäävä muttei liian joku 21×29.7-24x32cmän alue oma suosikki. ja puhun pastelli ja akvarellitöistä et puuväritöistä. Mutta akryyli ja vesiliukoinenöljyväri jos sitä joskus tulen käyttämään on omalukunsa.

  4. Juha-Pekka Kuusela sanoo:

    Se tuli mieleen automaattisesti mielsin tuon muotoisen arkin sinun kohdallasi pystyyn kait siitä johtuen että omiani käytän pystyssä usein… huvittava juttu mutta näin siis tämä mieltäminen toinenhan tulee aiheista.

  5. markku sanoo:

    Olen aina mieltänyt maalaukseni maisemiksi tai näyttämöksi, oikeastaan näyttämöllä olevaksi maisemaksi. Sellaiseksi seuraintalon näyttämöksi jossa on koivukulissit. Ihan samalla tavalla ajattelin jo 1980-luvulla, kun tein näyttämön oloisia abstrakteja maalauksia. Sen takia käytän lähes aina vaakapohjaa, se näyttää näyttämöltä. Kumma juttu miten tuollainen asia on jäänyt pysyväksi, vaikka muuten noita vanhoja töitäni on jokseenkin mahdoton tunnistaa nykyisten töitteni perusteella.

    50×70-kokoisen akvarellipaperin standardimaisuudessa on jotain miellyttävää; tämä on koko, tee siihen. Ja samantien tulee mieliteko kääntää asia nurinniskoin. Olen tuuminut jos tekisinkin seuraavan näyttelyn ihan toisella tavalla muotoilluille pohjille.

    Mutta eihän maisema vaakapohjaa edellytä. Pekka Hepoluhta on silloin tällöin maalannut maisemia hyvin kapeille pystypohjille. Metsämaisemissa sellainen toimii yllättävän hyvin. Kun olet jossain tiheässä pöpelikössä, tilakokemus on hyvin vertikaali. Pekan kapoiset parin metrin korkuiset metsämaisemamaalaukset näyttivät museon seinälle ripustettuna hyvin metsäisiltä.

    Niin se varmaankin menee, että oma kuvakäsitys vaikuttaa suuresti siihen miten toisten työt näkee.

  6. Juha-Pekka Kuusela sanoo:

    Varmaankin ja omat aiheet taas suosii pystypohjaa kukkaset vaikka. vaikkei tämä mitään ehdotonta olekkaan voisihan sitä tehdä työnkin vinoon tulevaksi ja sitä paitsi signeeraus ei minulla ole aina samassa paikassakaan. Vaikka harrastaja vain olenkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *