Vesivärityksen kansallisia erikoisuuksia

Suomalaiset tykkäävät napilla pelaamisesta. Jostain syystä meillä akvarellistien enemmistö ostaa vesivärit nappeina. Myönnän että kuulun tähän enemmistöön. Syystä tai toisesta olen harvemmin käyttänyt tuubiakvarellivärejä, vaikka minulla on tuubeista ihan hyviä kokemuksia. Myönnän myös, etten saa pidettyä nappejani putipuhtaina vaikka siihen enemmän tai vähemmän pyrinkin. Viimeksi eilen etsiskelin nappikasastani sitä puhtainta intiankeltaista nappia, ja napista puhtainta kohtaa. Onko järkee? Ei ole. Brittikollega ehkä olisi puristanut saman värin suoraan tuubista, putipuhtaana. Mahtaneeko tuubivärien käytöllä olla jotain laadulla vaikutusta siihen, että brittiläinen akvarellimaalausperinne on edelleenkin hyvissä voimissa. Valinta on tietysti myös tyylikysymys; tuubit ovat käteviä jos maalaat levein vedoin isoja pintoja. Nippelin näpertäjä, niin kuin minä, tarvitsee muurahaisen munan verran väriä kerrallaan ja käyttää siksi mielellään nappeja.

Mitä eroa on nappi- ja tuubiväreillä? Ei mitään, värit tehdään ihan samassa satsissa. Napeista vain kiehautetaan vesi pois. Sideaineen, eli arabikumin määrä suhteessa pigmenttiin on kummassakin sama.

Sinulla voi olla se huono kokemus, että tuubiväri jämähtää putkiloon ajan mittaan. Vesi tuppaa haihtumaan ja värit muuttuvat pikkuhiljaa tuubissa oleviksi nappiväreiksi. Värin käyttökelpoisuutta se ei sinänsä estä, pitää vain leikata tuubi auki. Arabikumi muuttuu uudelleen juoksevaksi kastelemalla. Mutta tarkoitushan oli käyttää tuubivärejä eikä räpeltää. Yksinkertainen ratkaisu ongelmaan on ostaa tuubeissa niitä omia suosikkivärejä, jotka tulee käyttäneeksi nopeimmin loppuun (ja jotka eniten käytettyinä ovat yleensä nappeina sotkuisimpia), ja pitää tuubien ohella harvinaisempien värien nappivalikoimaa. Ratkaisulla voi olla sellainen vaikutus, että epähuomiossa tulet maalanneeksi mehevämmin, värikkäämmin ja rohkeammin. Tuubiväriä kun tulee käyttäneeksi ronskimmalla tavalla. Ja akvarellimaalaus on luonteeltaan pelottoman puuhaa, väitän.

Pistimme Minoan valikoimissa uudet Daler-Rowneyn hienot artistisarjan akvarellituubit tarjoukseen heti alkajaisiksi. Huokeampia Aquafine-tuubejahan meillä on ollut jo pitkään. Pistä testiin, ei se satu.

 

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta kohteessa Vesivärityksen kansallisia erikoisuuksia

  1. juha-pekka kuusela sanoo:

    Eräät napit (jotkut sanoo kakuksi) tehdään kyllä toisin kun monet muut jotka ilmeisesti aikalailla juurikin vesipois tekniikalla siitä onko tekniikka parempi
    vaiko ei en sano muuta mutta hirveää eroa ole huomannut vaikka tekotapa pitäisi olla toinen ja sanon toiselta tehtaalta pakko olla eräiden värien.(ranskalainen ultramariini esimerkiksi)
    ja sanotaan näin käytän itse ainakin vielä nappeja kun tuubien kiinnijuuttumista sattuu muuten kyllä haluaisin käyttää tuubeja helpottaa voimakkaiden värien sekoistusta. pitäs varmaan opetella pitämään kierre puhtaana. Tarkoitus on muutenkin supistaa palettinsa ehkä jopa 18väriin kattona tarkoitus ollut pitää 24väriä.
    minullahan jotain opiskelija laatuisia jäljellä jota enään osta.
    ps. eräs väri puuttui erään tehtaan tuubeista pitkään muut kaikki olikin molemmin saatavilla. ja ehkäpä jotain Daler Rowney tuubeja kokeilenkin joskus. jo siksi kun tehtaan taiteilija akvarellit on herättäneet aika paljon mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin jos puhumme näistä muista kun Umton ,ja venäläiset osastosta. mitä sävyjä sitä sopiikin pohtia kun aika kypsä.

  2. markku sanoo:

    Schmincke valuttaa värit nappeihin vellinä ja jättää kuivumaan. Tehdas itse pitää tapaa erinomaisena mutta en ole koskaan nähnyt siinä mitään erityisempää etua. Päinvastoin, tapa aiheuttaa sellaisen käytännön ongelman, että värinapin käärepaperi on melkein aina tarttunut tiukasti kiinni väriin eikä tahdo lähteä millään irti.

    Daler-Rowney kiehauttaa veden pois alipaineessa, jolloin 70 astetta riittää. Minun mielestäni systeemi on hyvä.

  3. Juha-Pekka Kuusela sanoo:

    markku: enpä minäkään oikein taida. Tarkempi komentti vasta kun saan päivitettyä kaikki värini taiteilijalaatuun (Schimincken opiskelijalaatuinen setti ja jotain muuta pitää ”hävittää” vielä puolinapit kinkkisimpiä) ja vielä testatttua Schmincken,W&N ja Daler&Rowneyn (viimeinen esimerkiksi joskin luultavasti vaihtoehto kun sillä eräitä värejä jota umton ei tarjoa joten se ikävä kyllä ei voi kilpailla tästä vaikka kuuluukin paletilleni aika tärkeänä) näkemyksen samasta väristä (tumma kadmium punainen löytyy kahdelta ekalta eroa en vaikka napit erilailla tehty oikein saa mitenkään) no ainakin alustavasti Ranskalainen ultramariini on väri jonka oltava W&N sanoo nyky kokemukset (Schmincke ei ole tietääkseni rakeinen kuten pigmentti yleensä tuppaa olemaan ja tehtaan opiskelijalaatuinen pettymys hieman joskin ainakin osto hetken Schmicnken opiskelija setti on minusta paras opiskelija setti nyttemmin värit vaihtuneet osin,ja paletti rajoittaa osan väreistä tekoa mutta suuntaa antava tulevalle paletilleni kuitenkin lisäten vähän joka väriälajia et korvaten yksi sekoitus ihan muulla vihreällä). Kadmium pigmenteissä nyky valossa taas Umton on ykkönen. Joskin kadmiumit ne jäänevät vähitellen harvinaiseksi herkuksi kun nämä moderniut punaiset ja keltaiset taiteilijalaatuna (eräiden firmojen opiskelijalaatuiset ei värjää tarpeeksi hyvin) toimii hyvin.ps. tulosyistä pitää miettiä millainen paletti olisi se jolla pärjäisi hyvin. ikävä kyllä vaikuttaa ettei siitä saa pientä mutta onneksi sitä ei tarvitse kokoajan päivitellä ja on värejä jota en ostane enään ikinä.(yksi nyky valossa W&N Davys Grey en vaan löytänyt käyttöä vieläkään oikein ja pitäs opetella harmaiden tekoa vaikka harmaita kukkamaalari ei oikein tarvitse,lisäksi tuo harmaa saa kumman huonon valonkeston erään taviksen testissä käytetyt pigmentit tuntien)

  4. juha-pekka kuusela sanoo:

    Daler Rowneystä löytyi pigmenttitasolla ainakin muutama kiintoisakin jo tulevaisuus mielessäin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *