F-talon sininen

Mikä se onkaan se ftalosyaniinisininen, josta viimeksi kirjoitin? Suuhun huonosti sopivan nimen sijaan värin keksijän olisi ehkä kannattanut nimetä se keksimispaikan mukaan, jolloin se voisi olla grangemouthinsininen (hm, vähän hankala) tai lähimmän ison kaupungin mukaan edinburghinsininen. Hienoin nimi kai olisi skotlanninsininen. Mutta ei, se on ftalosyaniini. Kupariftalosyaniinia käytetään usein tulostusmusteiden syaanina. Tarpeellinen ainesosa ftalosyaniinisinisen valmistuksessa on urea, mikä ei ole täysin yllättävää. Myös ahvenanmaalaisten perinteisten sinisten ovien värin valmistukseen tarvittiin tiettävästi härän virtsaa – joka (ei täysin luotettavan tarinan mukaan) voitiin hätätapauksessa korvata juopuneen miehen virtsalla.

Ftalosyaniinisininen on väri joka oikeastaan ansaitsisi paikan useimpien paletilla preussinsinisen sijaan. Ftalosyaniinisininen keksittiin 1920-luvun lopulla. Se on hyvin intensiivinen substraattipigmentti, joka sävyltään muistuttaa preussinsinistä mutta on tätä kirkkaamman värinen. Väri on toiselta, vähemmän käytetyltä nimeltään monastraalisininen. Kun väriin lisätään klooria, saadaan tulokseksi viridiania muistuttava mutta tätä puhtaampi vihreä. Tämä ftalosyaniinivihreä onkin lähes syrjäyttänyt viridianin maalareiden paleteilta, vaikka värituubeissa usein lukeekin värinnimenä edelleen viridian. Ftalosyaniinisinisestä ja -vihreästä on kummastakin olemassa muunnelmia ja tietysti myös kaunis sävy ftalosyaniiniturkoosi niiden välimailta.

Ftalosyaniinit ovat hyvin hienojakoisia ja erittäin värjääviä pigmenttejä. Pudotin kerran purkin ftalosyaniinivihreää pigmenttiä työhuoneeni lattialle. Pudotuskohta näkyi lattiassa pysyvästi; pigmenttihiput takertuivat tiukasti betonilattian rosoihin. Ftalosyaniinit ovat sekoituksissa täysin ylivoimaisia muihin väreihin verrattuna ja sellaisina suorastaan hankalia tottumattomalle. Usein tuubiväreissä niihin sekoitetaankin jatkeainetta käytön helpottamiseksi. Jos käytät ftalosyaniineja temperamaalauksessa, saat pigmentin sekoittumaan emulsion kanssa jos kostutat sen ensin pirtulla. Olen itse valinnut tarkoitukseen alkoholipitoisimpia Alkon pikkuputeleita, joskin bensa-asemaetanolit sopinevat nekin. Orgaaniset substraattipigmentit käyttäytyvät yleisesti samaan tapaan, ne ovat yhteistyöhaluisia vasta etanolihuikan jälkeen. Huomaat kyllä työskennellessäsi mitkä pigmentit kuuluvat tähän ryhmään. Modernien orgaanisten substraattipigmenttien etuina on, että ne ovat väriltään puhtaita, intensiivisiä ja myrkyttömiä. Luonteeltaan ne ovat useimpia epäorgaanisia värejä läpikuultavampia.

Mikä sitten on substraattipigmentti? Substraattivärit ovat orgaanisia liuoksia joista saadaan maaleihin käyttökelpoisia jauheita siten, että väriaine kiinnitetään värittömään pulveriin. Ne ovat siis ikäänkuin värjättyjä pigmenttejä. Idea ei ole modernin väriteollisuuden humputuksia, kikka on ollut käytössä tuhansia vuosia. Esimerkiksi kokenillikilpikirvoista valmistettava karmiini on ikivanha substraattipigmentti. Nykyisin taideväreissä luonnon karmiini kylläkin korvataan paremmin valoa kestävällä synteettisellä kivihiilitervaan perustuvalla väriaineella – mutta substraattiväri se edelleenkin on. Asia tulee selväksi myös värin nimessä Crimson Lake. Kyseessä ei ole Crimsoninjärvi vaan käsite “lake” tarkoittaa läpikuultavaa substraattiväriä. Samalla tavalla sävyltään puhtaita läpikuultavia substraattivärejä ovat esimerkiksi Purple Lake, Scarlet Lake, Yellow Lake ja niin edelleen. Niiden sidosaineena käytettävä pulveri voi olla alumiinihydraattia. Samaa ainetta käytetään yleisesti myös tuubivärien jatkeaineena pigmentin säästämisen tarkoituksessa.

Itse asiassa preussinsininenkin on substraattiväri. Värin keksijä Diesbach yritti valmistaa jotain ihan muuta, ehkä keinotekoista kokenillia, mutta (yleisen oletuksen mukaan) säästäväisyyssyystä tuli käyttäneeksi eräänä värinvalmistuksen tarveaineena eläinperäisen aineksen saastuttamaa potaskaa. Tulos ei kumminkaan ollut ihan potaskaa (potaska on muuten kaliumkarbonaattia jota voi valmistaa vaikkapa koivuntuhkasta ja käyttää lipeäkalan valmistuksessa). Kummallisesta keitoksesta sukeutui mainio sininen, joka oli kerrassaan toivottu lisä maalareiden värivalikoimaan. Tuohon aikaan, 1700-luvulla, ei oltu vielä keksitty synteettistä ultramariinia, ja hyvistä luotettavista sinisistä pigmenteistä oli ylimalkaan pulaa. Synteettisen ultramariinin edeltäjä lapiz lazuli-puolijalokivestä valmistettu väriaine oli hienoa mutta äärettömän kallista. Diesbachin pikku jekusta oli siis tuloksena mainetta, mammonaa ja maalarien ylistystä. Nykyisin preussinsininen valmistetaan ilman eläinkunnan panosta. Väri tunnetaan myös nimellä pariisinsininen – eikä pariisin- ja preussinsinisellä ole eroa, Diesbachin oppilas vain alkoi valmistaa samaa väriä Pariisissa. Aitoa pigmenttiä kaipaava saa nykyisin olla tarkkana; hyvin usein aito preussinsininen jäljitellään ftalosyaniinisinisen ja jonkun mustan seoksella.

Oma parinkymmenen vuoden takainen ihastukseni ftalosyaniinisiniseen oli vahvasti sidoksissa väestönsuoja-työhuoneeni halogeenivalaistukseen. Aiemmin olin suosinut preussinsinistä mutta kenties punertava valaistus sai sen näyttämään kovin synkältä, joten vaihdoin ftalosyaniiniin – ja kun seuraavassa työhuoneessani oli hyvä päivänvalo, alkoi preussinsininen taas näyttää mukavalta. Ehkä preussinsininen johon olin tottunut, oli juuri ftalosyaniinisinisen ja mustan sekoitus – ja kenties halogeenivalo ajoi saman asian kuin musta pigmentti, taittoi terää sinisen kimakkuudelta. Kumma kyllä, halogeenivalossa maalattu preussinsininen ei ollenkaan näytä päivänvalossa katsottuna ftalosyaniinisiniseltä, olettaisin.

Preussinsininen, ferriferrosyanidi, sisältää syanidia (syanidi-nimisen erittäin myrkyllisen aineen nimitys on itse asiassa lähtöisin juuri ferriferrosyanidista) mutta väri ei silti ole myrkyllistä, koska syanidi esiintyy siinä sitoutuneessa muodossa. Preussinsinistä käytetään jopa lääkeaineena poistamaan elimistöstä radioaktiivisuutta, ilmeisesti ihan kelvollisin tuloksin. Olettaisin, että preussinsinistä syöneen vesiselvänkin miehen virtsasta voisi saada mainion ainesosan siniseen ovimaaliin. Ftalosyaniinitkaan eivät ole sen kummemmin myrkyllisiä, värin nimen ”syaniini” ei edes viittaa syanidiin vaan ihan yksinkertaisesti värin sinisyyteen. Ftalosyaniineja käytetään esimerkiksi kosmetiikassa.

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa F-talon sininen

  1. juha-Pekka Kuusela sanoo:

    Kiitos kiintoisasta kirjoituksesta myös preussin sinisen osalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *