Maalarikesä

Huh hellettä, edelleen! Olen maalannut viime viikkoina mielellään ulkona, jossa ainakin on hetkittäin toivetta jonkinmoisesta tuulevireestä. Ihan kivaa, mutta etsimättä on kuitenkin mieleeni muistunut parinkymmenen vuoden takainen tasaisen viileä väestönsuoja-työhuoneeni. Koppi oli pieni ja tosi karu, mutta taidetta siellä syntyi vakaaseen tahtiin kun ulkopuolinen maailma ei tuottanut minkään näköistä häiriötä eikä ärsykettä. Ei kukkakärpäsiä pörräämässä eikä muurahaisia syömässä vesivärejä. Oletteko muuten huomanneet, että vesivärinapit ovat muurahaisten suurta herkkua? Ehkä glyseriinillä makeutettu arabikumi on hyvää.

Väestönsuoja-työhuoneessanikin oli eräs puute. Muutaman kuukauden työskentelyn jälkeen selvisi, että maalauksissani oli eräs väriin liittyvä häiriö. Ulkomaailmaan tuotuna työt näyttivät omituiselta. Olin tuohon aikaan kovin ihastunut erityisesti ftalosyaniinisiniseen, sitä oli kaikissa maalauksissani, ja runsaasti. Tuo kimakan sävyinen sininen onkin sinänsä erinomainen väri mutta liika on liikaa. Maalaukset olivat sietämättömän sinisiä. Olin tyytynyt työhuoneen valaistuksessa työmaahalogeeneihin sillä ajatuksella, että arvelin niiden valon värin suunnilleen vastaavan gallerioiden spotteja. Ilmeisesti halogeenieni spektristä kuitenkin puuttui ftalosyaniinisinisen aallonpituuksia, eikä väri näyttänyt työhuoneessa niin kimakalta. Epämiellyttävä yllätys sai aikaan vastareaktion; en ole sittemmin juurikaan ftalosyaniinisinistä käyttänyt vaikka myönnän, että väri on varsin kaunis. Olen paremmin viihtynyt vastakkaisella suunnalla ja suosinut hillitympää epäorgaanista väriskaalaa.

Ai niin, mitä ovat epäorgaaniset värit? Ne ovat ei-biologisia mineraalipohjaisia värejä. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi maavärit, kadmiumit ja koboltit. Kasvava moderni orgaanisten värien joukko taas perustuu hiileen. Käytännössä maalari tunnistaa orgaaniset värit tuubin kyljessä olevasta ”hue”-merkinnästä, vaikkei merkintä varsinaisesti sitä tarkoitakaan. Orgaaniset pigmentit ovat epäorgaanisia kirkkaampia ja myrkyttömiä värejä, joten niitä mielellään käytetään korvaamaan sameampia, kalliimpia ja myrkyllisiä epäorgaanisia värejä.

Keskiajan maalarit olisivat luultavasti olleet kovin onnellisia, jos olisivat saaneet paletilleen näitä nykyajan värejä. Siniset olivat kalliita eikä kirkkaita vihreitä ollut lainkaan. Mutta ei se mitään, jos minulta kysytään. Kesä-Suomessa ajellessani poikkesin Kalannin ja Laitilan keskiaikaisissa kirkoissa katsomassa niiden kauniita secco-maalauksia. 1400-luvulla näiden perukoiden maalarin oli pärjättävä lähinnä keltaisilla ja punaisilla okrilla ja nokimustalla. Eikä se tulos niin huono ollut. Tai no, katsojan silmässä se kauneus on – olihan se meininki primitiivistä, mutta taitaapa olla primitiivistä tämän katsojan omakin maalarinmeininki. Olin nimittäin kovin riemastunut kun Kalannin kirkon seinällä näin ajatukseltaan kovin samanlaisen maalauksen kuin olin itse juuri tehnyt. Oliko se sattumaa? No ei ihan, mutta yllätys kuitenkin.

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Maalarikesä

  1. juha-Pekka Kuusela sanoo:

    Sanotaan Arabikumiahan elintarvikkeiden lisäaineissakin noh yllätys silti tuo ruuaksi kelpaaminen. ei se paletin laajuus itseis arvo kyllä ole tärkeää vaan se että työn värit sointuu yhteen. ja tietyn väri alueen varassakin saa kivoja töitä vaikka kokonaan sinisen monimuotoisuudesta tms.
    ps. nykyänä kyllä vihreitä vaikka kuinka monta ja nyt lasken vain yksittäisen pigmentin sävyt itsellä lienee kolme tulossa lisää kun budjetti joustaa osaa väreistä vaan vaikea sekoittaa et pigmenttien luonne eroilla tykkään toimia myös. turkoosejakin uein tarjolla kaksi jne. (itselläni kaksi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *