Melan kolinaa

Helteisen kesäpäivän ja virkistävän uimareissun jälkeen kävin illalla katsomassa tehokkaasti viilentävää elokuvaa. Lars von Trierin Melancholia on maailmanlopun kokoiselta aiheeltaan kohtalaisen kylmäävä mutta ei kumma kyllä niin ahdistava kuin voisi odottaa. Ehkä leffan tunnelmat olivat niin taitavasti viritetty syvän masennuksen puolelle, että elokuvan päättävä täystuho tuntui lähinnä vapauttavalta, hienolta kosmiselta tapahtumalta. Tai sitten olen rasittava kylmäkalle. Joka tapauksessa, hieno elokuva.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maalarille elokuvan aiheesta tulee ensimmäisenä mieleen Albrecht Dürerin (1471-1528) kuparikaiverrus Melencolia I vuodelta 1514. Dürerin enkeli tuntuu olevan kovin samanlaisissa tunnelmissa kuin von Trierin elokuva Justine. Kumpaakin tuntuu vaivaavan melankolinen masennus, jossa kaikki on yhdentekevää. Dürerin taivaalla, samoin kuin von Trierin elokuvassa, loistaa uhkaavan näköinen mystinen tähti. Mutta hällä väliä, eivätpä tähden liikkeet enkeliä eikä Justinea kiinnosta, se menee minne menee, pudotkoon vaikka niskaan, samantekevää. von Trierin elokuvassa tähti on mistä lie toisesta aurinkokunnasta syystä tai toisesta omille teilleen harhautunut Melancholia-nimen saava suunnilleen Saturnuksen kokoinen planeetta (Saturnushan taitaa olla astrologiassa melankolian planeetta), joka on auringon suunnasta kenenkään huomaamatta hissukseen vaeltanut näille nurkille ja seuraukset ovat ikävät; karkulaisplaneetta päätyy kohtalokkaaseen kuolemantanssiin maapallon kanssa.

Oletetaan, että Dürer viittaa kuparikaiverruksellaan okkultisti Heinrich Cornelius Agrippan määrittelemään ensimmäiseen melankolian tyyppiin, Melencholia Imaginativaan. Tällainen mielenmasennus uhkaa erityisesti taiteilijoita, joita uhkaa se että järjen käytön korvaa mielikuvitus ja katteettomat kuvitelmat. Totta onkin, että taiteen tohinassa helposti unohtuu että eivät ne kuvat muuta ole kuin maalintahroja kankaalla ja kiinnostus niiden tahrojen ihailuun voi olla kovin tilapäistä. Mieleen voi hiipiä tylsä epäilys, että onko tämä nyt oikeasti niin mahtava juttu. Sitä sanotaan, että masentuneena ihminen on realistisimmillaan. Kai se on ihmisen tarpeen jaksaa kiinnostua joutavuuksista jaksaakseen elää.

Hyvin menee kun ei ajattele, siis hyi inha järki, mennään uimaan ja melomaan ja maalaamaan tauluja ynnä muuta mukavaa. Aurinko paistaa kivasti ja tokkopa sen takana lymyilee mitään melankolian planeettaa joka lähestyisi meitä salakavalasti, äänettömästi, 90 000 kilometriä tunnissa… ja jos on, niin ohi se sujahtaa kumminkin. Ei muuta kuin kamerat ja kiikarit valmiusasentoon suurta taivaallista tapahtumaa varten.  Melankolia ehkä tulee ja ehkä menee, mutta taiteilijan on seurattava tähteään, niinkuin taisin sanoa eilen.

Kategoria(t): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Melan kolinaa

  1. Päivitysilmoitus: Tikku-ukko | Minoa – taiteesta /// blogi ja oppaat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>